• Susialoitteen allekirjoittaneiden määrä ylitti jo 43 000

    Allekirjoitustahti yllätti MTK:n riista-asioista vastaavan kenttäjohtajan. "Viestii osaltaan asian tärkeydestä."
    Kansalaisaloite-palvelun kautta on ennenkin yritetty saada kannattajia vaatimaan susien metsästystä.
    Kansalaisaloite-palvelun kautta on ennenkin yritetty saada kannattajia vaatimaan susien metsästystä. Kuva: Jukka Pasonen
    Metsä
    3.9.202019:55
    Sari Penttinen

    Susien kannanhoidollista metsästystä vaativa kansalaisaloite on ehtinyt kerätä allekirjoituksia torstai-iltapäivään mennessä yli 43 000. Aloite avautui tämän viikon maanantaina ja jo ensimmäisen päivän aikana se keräsi 26 000 nimeä.

    ”Susiin liittyvät paineet on kyllä tunnistettu, mutta silti kansalaisaloitteen allekirjoitustahti yllätti. Allekirjoitusten nopea kertyminen viestii osaltaan asian tärkeydestä”, sanoo MTK:n riista-asioista vastaava kenttäjohtaja Timo Leskinen.

    Aloitteen saamiseksi eduskunnan käsittelyyn on puolen vuoden aikana löydyttävä 50 000 kannattajaa.

    Keväällä aloite valkoposkihanhien metsästyksen sallimiseksi sai kasaan vaadittavan kannattajajoukon alle kuukaudessa. Susien kannanhoidollista metsästystä vaativa aloite on kerännyt kannattajia hanhialoitetta kovempaa tahtia.

    Kansalaisaloite-palvelun kautta on ennenkin yritetty saada kannattajia vaatimaan susien metsästystä. Palvelusta löytyy neljä muuta susiin liittyvää aloitetta vuosilta 2016–2019. Yksi näistä aloitteista sai kerättyä puolen vuoden aikana yli 30 000 allekirjoitusta, loput vain muutamia tuhansia.

    Maa- ja metsätaloustuottajien järjestöt MTK ja SLC, Metsästäjäliitto ja monet metsästyskoirajärjestöt vetoavat suden kannanhoidollista metsästystä vaativalla aloitteella kaikkiin niihin, jotka kokevat nykyisen susitilanteen kestämättömäksi.

    Leskinen toteaa, että susi aiheuttaa paljon huolta ja painetta reviirialueiden kotieläintiloilla. Esimerkiksi lammastiloille sudet ovat hyökänneet tämän vuoden aikana 30 kertaa.

    Kansalaisaloitteen esitys on, että valmistellaan laki, joka mahdollistaa susien kannanhoidollisen metsästyksen tulevana talvena. Lisäksi halutaan muun muassa nykyistä luotettavampi suden kannanarviointi, valtakunnallisesti yhtenäiset toimintatavat uhkaa tai vaaraa aiheuttavien susien poistamiseen sekä suden lajipuhtauden varmistaminen.

    Artikkelin aiheet
    susialoite
    susi
    kansalaisaloite
    metsästys
    MTK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle