• Puupellettien käyttö kasvaa vauhdilla

    Puupellettien kulutus kasvaa vauhdilla Aasiassa. Valtaosa pelleteistä päätyy kuitenkin Eurooppaan vuonna 2020. Tuotannon arvioidaan siirtyvän matalapalkkaisiin maihin, jotka sijaitsevat valtamerten äärellä.
    Kuva: Jaakko Martikainen
    Metsä
    26.2.201314:45
    MT toimitus

    International Wood Markets Groupin selvityksen mukaan puupellettien käyttö voi kolminkertaistua vuoteen 2020 mennessä, timber-online.net kertoo.

    Kun puuellettejä käytetään nyt noin 16 miljoonaa tonnia vuodessa, vuosikymmenen lopussa käyttö on 40 tai 50 miljoonaa tonnia.

    Valtaosa puuelleteistä, 25–30 miljoonaa tonnia, menee silloinkin Eurooppaan. Aasiassa pellettien käyttö kasvaa kuitenkin eniten. Kun se nyt on noin miljoona tonnia vuodessa, vuonna 2020 se on jo 15 miljoonaa tonnia. Etenkin Japani ja Etelä-Korea ovat kiinnostuneita puun poltosta.

    On arvioitu, että puuellettien tuotanto siirtyy matalapalkkaisiin maihin, jotka sijaitsevat valtamerten äärellä.

    Viime vuonna Yhdysvallat otti ensimmäistä kertaa paikan maailman suurimpana pellettien viejänä. Eurooppalaiset yritykset ovat tehneet investointeja Yhdysvaltojen eteläosiin, ja Yhdysvaltojen vienti noussee vuoteen 2015 mennessä 5 miljoonaan tonniin, kun se nyt on 1,5 miljoonaa tonnia.

     

    Uutisessa tarkennettu sana pellletti muotoon puupelletti 26.2.2013 klo 14:34

    Artikkelin aiheet
    puupelletti
    energia
    puupolttoaine
    biomassa
    Aasia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle