• Älä polta rahojasi

    llmastonmuutoksen maailmassa metsä­teollisuuden puupohjaiset, uusiutuvat tuotteet ovat nyt ja tulevaisuudessa ratkaisijan roolissa.
    Tilaajalle
    Onko Suomella talouden nykytilanteessa varaa, että arvokasta puuta palaa polttokattiloissa ja samalla metsien hoitamattomuus vie pohjaa metsien tulevaisuuden kasvulta, kysyy Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi kolumnissaan.
    Onko Suomella talouden nykytilanteessa varaa, että arvokasta puuta palaa polttokattiloissa ja samalla metsien hoitamattomuus vie pohjaa metsien tulevaisuuden kasvulta, kysyy Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi kolumnissaan. Kuva: Tommi Taipale
    Metsä|Metsänhoito
    23.4.202415:23
    Kolumni
    Karoliina Niemi

    Suomessa metsätalous tähtää kestävään ja pitkäjänteiseen puuntuotantoon.

    Suomalaisesta laadukkaasta puuraaka- aineesta valmistetaan erilaisia tuotteita kotimaan ja maailman markkinoille. Nykyisiä tuotteita parannetaan ja aivan uusia tuotteita kehitetään.

    llmastonmuutoksen maailmassa metsä­teollisuuden puupohjaiset, uusiutuvat tuotteet ovat nyt ja tulevaisuudessa ratkaisijan roolissa. Metsiä ei siis meillä kasvateta poltettaviksi.

    Viime aikoina kilpailu puusta on kiristynyt.

    Muuttunut tilanne on johtanut myös siihen, että jalostuskelpoisen ainespuun käyttö sähkön- ja lämmöntuotannossa on kasvanut. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan määrä on 2 – 3 miljoonaa kuutiometriä. Se on yhtä paljon kuin keskikokoisen sellutehtaan vuosittain käyttämä puumäärä.

    Tarkkaa tietoa metsähakkeena palavista ainespuumääristä ei valitettavasti ole, ja sitä tulisikin jatkossa pystyä paremmin arvioimaan. Joka tapauksessa jalostus­kelpoista ainespuuta palaa lämpö- ja voimalaitosten kattiloissa paljon.

    Samaan aikaan metsissämme on edelleen valtava määrä hoitorästejä, joista pieniläpimittaista puuta olisi runsaasti saatavilla polttoon. Valtakunnan metsien 13. inventoinnin mukaan taimikonhoitorästejä on noin 620 000 hehtaaria ja ensiharvennusrästejä noin 800 000 hehtaaria. Tämä tarkoittaa yli kuutta prosenttia metsiemme pinta-alasta.

    Metsät eivät hoidu itsestään. Aktiivisen ja oikeaan aikaan toteutetun metsänhoidon merkitystä ei siis voi tässäkään tilanteessa liikaa korostaa. Hyvän kasvun ja järeytymisen lisäksi oikeaan aikaan hoidettu metsä kestää paremmin erilaisia tuhoja ja sopeutuu paremmin tulevaisuuden ilmastoon. Monimuotoisuuden huomioon ottaminen on sekin jo arkipäivää metsien kasvatuksen yhteydessä. Kaikki tärkeitä syitä tarttua toimeen.

    Rahaa taimikoiden ja nuorten metsien hoitoon on tarjolla kestävän metsätalouden kannustejärjestelmän eli niin sanotun Metkan kautta. Se on merkittävä panostus yhteiskunnalta yksityisille metsänomista­jille. Nuoren metsän hoidon yhteydessä toteutettavaan pienpuun korjuuseen saa lisäksi ylimääräisen tuen. Pienpuu hyödynnetään pääasiassa energiantuotannossa.

    Metsänomistajan, metsäteollisuuden ja kansantalouden näkökulmasta nykytilanne on sapettava: arvokasta puuta palaa polttokattiloissa ja samalla metsien hoitamattomuus vie pohjaa pois metsien tulevaisuuden elinvoimalta ja kasvulta. Se näkyy myöhemmin metsänomistajan kukkarossa lisääntyvinä hoitokustannuksina ja vähäisempinä puukauppatuloina, metsäteollisuudessa puun saatavuuden haasteina ja kansantaloudessa alhaisempina vero- ja vientituloina – unohtamatta tietenkään metsäteollisuuden ja koko metsä­sektorin luomia työpaikkoja ja toimeentuloa maamme eri osissa. Onko Suomella talouden nykytilanteessa tähän varaa?

    Kolumnin kirjoittaja on Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja.
    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    metsätalous
    puutuotteet
    metsänhoito
    energiantuotanto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla