• Videoyhteydestä apua metsästyskoirille susihyökkäysten varalle? ‒ markkinoille on tulossa turvaliivikamera, katso video maastosta

    Turvaliivikameran kehittäjät tähtäävät markkinoille ensi syksyksi. Susiturva Oy:ssä on osaamista sekä suurpedoista että sovelluksista.
    Antti Kuivalaisen suomenajokoira Noppa hoitaa mannekiinin osansa rauhallisesti, kun isäntä esittelee miten liivikamerassa sekä kamera että antenni on tehty joustaviksi. Ne antavat myöten, jos koira kulkee jossain ryteikössä tai puun alta.
    Antti Kuivalaisen suomenajokoira Noppa hoitaa mannekiinin osansa rauhallisesti, kun isäntä esittelee miten liivikamerassa sekä kamera että antenni on tehty joustaviksi. Ne antavat myöten, jos koira kulkee jossain ryteikössä tai puun alta. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    3.12.202214:00
    Sari Penttinen
    Liperi

    Kuluvan metsästysvuoden aikana, eli elokuun ensimmäisen päivän jälkeen riistavahinkorekisteriin on kirjattu 41 koiravahinkoa, jotka ovat susien aiheuttamia.

    Luku ei sisällä kaikkia susien aiheuttamia koiravahinkoja, vain ne, joista on haettu valtiolta korvausta.

    Susikannan kehittymistä ja metsästyskoirilla metsästämisen vaikeutumista on seurannut jo pitkään polvijärveläinen Antti Kuivalainen.

    Hän on ollut Metsästäjäliiton piirihallituksen jäsen, suurpetovastaava ja Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja. Tällä hetkellä hän on alueellisen ja valtakunnallisen riistaneuvoston jäsen.

    Kuivalaisen mukaan metsästyskoiraa voi suojata susilta vain reaaliaikaisella maastosta tulevalla tiedolla. ”Jos susi tai sudet ilmaantuvat koiran lähelle, ainoa keino koiran pelastamiseksi on ihmisen mahdollisimman nopea väliintulo.”

    Reaaliaikaista maastosta tulevaa tietoa ja ihmisen väliintuloa varten Kuivalainen kumppaneineen on kehittänyt susiturvaliivikameran. Se sekä paikantaa koiran gps-tekniikan avulla että välittää katveetonta reaaliaikaista videokuvaa kahdella kameralla koiran edestä ja takaa.

    ”Olemme kehittäneet susiturvaliivikameraa neljä vuotta. Nyt ollaan kehitystyössä siinä vaiheessa, että testikameroita on kolme ja etsimme kumppania, jonka avulla tuote saataisiin markkinoille”, Kuivalainen kertoo.

    Susiturva Oy:ssä on osakkaina Kuivalaisen lisäksi Eetu Kuivalainen, Sami Grönroos ja Pasi Savonen.

    Yritys on perustettu viime vuoden huhtikuussa.

    Eetu Kuivalainen on mukana Susiturvassa ja kehittämässä liivikameraa.
    Eetu Kuivalainen on mukana Susiturvassa ja kehittämässä liivikameraa. Kuva: Lari Lievonen

    Esimerkiksi suojaavaan materiaaliin perustuvat suojaliivit eivät koiraa pelasta, jos susi tai sudet hyökkäävät. Liivi myös haittaa koiran liikkumista ja ne ovat kuumia käyttää, kertoo Kuivalainen.

    ”Nykyisellä susitiheydellä paikkatieto jonkun suden tai susien sijainnista ei myöskään pelasta koiraa, kun ei voida tietää kohtaavatko susi ja koira. Eikä pelkästään koiran tutkapannan paikannustietoja tarkastelemalla voida päätellä riittävän nopeasti, onko koira vaarassa.”

    Hän toteaa, että kun tutkapannan paikkatietoa ei enää tule, on jo liian myöhäistä.

    Suden ja koiran kohdatessa on arviolta 15-30 minuuttia reagointiaikaa siihen, ettei susi hyökkää koiran kimppuun. Se mitä susien ja koirien kohtaamisista tiedetään, eläimillä menee oma aikansa toisiaan kyräillessä. Sinä aikana ihmisen olisi ehdittävä paikalle, toteaa Kuivalainen olosuhteista.

    Videokuvan lisäksi turvaliivikamerassa on etäkäyttöisiä teknisiä ominaisuuksia

    Turvaliivikameran kamera on selkäkamera, joka testivaiheessa on kiinnitetty koiran liiviin hihnoilla. Se painaa noin 600 grammaa.

    Kännykkäsovelluksen näkymä on samanlainen kuin tavallisen tutkapannan näkymä paikannustiedon osalta. Erona on se, että turvaliivikamera välittää gps-tekniikalla toteutetun paikannustiedon rinnalla myös videokuvaa.

    Yhteydenpitoon kamerassa on sim-kortti, joka käyttää 4G-verkkoa. ”Verkkoyhteys on haaste, mutta jo nykyisellään yhteyden kattavuus on 70 prosenttia Suomesta”, sanoo Kuivalainen.

    Videokuvan lisäksi turvaliivikamerassa on etäkäyttöisiä teknisiä ominaisuuksia, kuten yövalo hämäräkuvausta varten, kaiutin sekä mikrofoni, jolla voi yrittää suden karkotusta äänellä. Testauksessa on myös karkotukseen sähköliiviominaisuus, jota käytetään etänä.

    Sovellukseen luotu hahmontunnistus tekee hälytyksen sen perusteella, mitä kamerassa näkyy.

    Susiuhan seuraamisen lisäksi katveeton kameranäkymä tuo lisätietoa koiran tekemisistä koulutuksellisessa mielessä.

    ”Metsästystilanteessa nähdään, jos haukussa olevalla naaraskarhulla on poikasia ja tästä voidaan välittää tietoa passissa oleville metsästäjille”, sanoo Kuivalainen.

    Kännykkäsovellusta ei tarvitse seurata koko ajan, vaan sovellukseen luotu hahmontunnistus tekee hälytyksen sen perusteella, mitä kamerassa näkyy.

    Markkinoille on tarkoitus päästä ensi syksyksi.

    Turvaliivikamera on herättänyt jo runsaasti kiinnostusta. Sitä on esitelty muun muassa pohjoiskarjalaisille suurriistanmetsästäjille.

    Liivikameran hinta kiinnostanee monia eniten. Se jää Kuivalaisen mukaan alle 1500 euroon.

    ”Markkinoille on tarkoitus päästä ensi syksyksi ja tavoitteena Susiturvalla on saada 1000 laitteen osuus tutkapantamarkkinoista”, sanoo Kuivalainen.

    Lisää aiheesta
    • Arkistokuva suositusta hirvikoirarodusta, jämtlanninpystykorvasta.

      Erä | "Koiravahinkojen ennaltaehkäisy on erittäin haastavaa”, sanoo Pohjanmaan riistapäällikkö

    • Lapinkoira Hilla ihmetteli tänä aamuna sudenjälkiä kotipihassa.

      Eläimet ja kasvit | Koiranomistajien hurja aamu Ypäjällä: Hilla kilpasilla suurpedon kanssa, Morttikin kritisoi, ”Kehtasi vielä kääntyä katsomaan”

    • Arkistokuva suositusta hirvikoirarodusta jämtlanninpystykorvasta.

      Erä | Sudet käyneet 38 koiran kimppuun riistavahinkorekisteritietojen mukaan ‒ rekisteri nykyään kaikille avoin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle