• Metsäkeskuksen verkkopalvelulla kova suosio: Metsänkäyttöilmoituksia tehty ennätysmäärä

    Metsäkeskuksen Kemera-varoja on jaettu vasta noin 30–40 prosenttia.
    Anna Rakemaasta oli mukava tulla kesäiselle Seinäjoelle.
    Anna Rakemaasta oli mukava tulla kesäiselle Seinäjoelle. Kuva: Juhana Simula
    Metsä
    16.6.201710:45
    Juhana Simula

    Puukauppaa ja metsienhoitoa on tehty aktiivisesti tänä vuonna. Metsäkeskuksen sähköinen palvelu Metsään.fi on ollut menestys muun muassa kemerahakemusten kanssa.

    "Metsänkäyttöilmoituksia on tullut metsäkeskukselle ennätysmäärä, noin 5 000–6 000 kappaletta jo tähän mennessä", metsäkeskuksen metsäjohtaja Anna Rakemaa sanoo.

    Sähköinen palvelu on helpottanut niin metsänomistajaa kuin hakemusten käsittelijöitä. Rakemaan mukaan käsittelyssä on valtava ero.

    Viime vuonna metsäkeskus ei vielä vastaanottanut sähköisiä hakemuksia. Tilanne on nyt toisin, ja raha liikkuu varsin nopeasti.

    "Nyt päästään noin 15 päivän käsittelyaikoihin kemerahakemusten kanssa", Rakemaa kertoo. "Kannattaa hakea rahat itselleen", hän sanoo ja kannustaa ihmisiä lyhentämään hoitorästejä etenkin nuorissa metsissä.

    Metsälavalla monissa kysymyksissä toistui huoli metsien kestävyydestä ja monimuotoisuudesta. MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ei ole asiasta erityisen huolissaan.

    "Luotan markkinatalouden toimivuuteen puun riittävyydessä", Tiirola toteaa. Myöskään metsien monimuotoisuus ei häntä huoleta.

    "Monimuotoisuutta on jo Suomen metsien laaja yksityisomistus", Tiirola sanoo. "Näin Farmarin naistenpäivänä voidaan olla iloisia myös siitä, että yhä useammat metsänomistajista ovat naisia."

    "Naisilla metsänomistajina on ollut tapana korostaa miehiä enemmän luontoa ja metsien monikäyttöä."

    Myös Rakemaa tyynnyttelee keskustelua metsien riittämättömyydestä.

    "Suomessa on toteutettu pitkäjänteistä ja systemaattista työtä metsienhoidossa jo vuosikausia", hän sanoo. "Yli sata vuotta on osattu, joten varmasti osataan myös jatkossa säilyttää metsien kestävyys."

    Artikkelin aiheet
    Metsäkeskus
    metsienhoito
    puukauppa
    kemera-varat
    Metsään.fi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle