
Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo laski viime vuonna edellisestä vuodesta reaalisesti kahdeksan prosenttia 14,95 miljardiin euroon, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo. Reaalihinnassa on laskettu mukaan inflaatio eli nimellishinta on deflatoitu tukkuhintaindeksillä.
Merkittävin vientituote oli kartonki, jonka osuus metsäteollisuuden vientituloista oli 28 prosenttia. Paperi ja massa kattoivat kumpikin noin viidenneksen. Sahatavaran osuus oli 18 prosenttia ja vanerin viisi.
Puutuoteteollisuuden viennin arvo oli viime vuonna 4,21 miljardia euroa, mikä oli 12 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Sahatavaran viennin arvo kutistui 16 prosenttia ja vientimäärä kaksi prosenttia. Vanerin vientiarvo kasvoi kolme prosenttia, mutta vientimäärä laski kuusi prosenttia.
Massa- ja paperiteollisuuden tuotteita vietiin viime vuonna 10,74 miljardin euron arvosta, mikä oli reaalisesti kuusi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Valkaistun sulfaattisellun viennin arvo laski prosentin ja määrä seitsemän prosenttia.
Aikakauslehtipaperin vientiarvo laski seitsemän ja -määrä 26 prosenttia.
Hienopaperin viennissä arvo laski 24 ja määrä 41 prosenttia.
Kartongin viennin arvo kasvoi prosentin, mutta määrä laski saman verran.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
