• Kai Siren on Suomen nopein puunkuormaaja

    Puunkuormauksen Suomen mestaruus ratkesi Sirenin kuudenteen voittoon.
    Voittajan kuormausaika oli 5:48.
    Voittajan kuormausaika oli 5:48. Kuva: Sari Gustafsson
    Metsä
    12.6.201520:27
    Matti Riitakorpi

    Vuoden 2015 puunkuormauksen Suomen mestari on Kai Siren Pornaisista.

    Kilpailu ratkesi Logistiikka-Kuljetus-messuilla perjantaina. Loppukilpailuun osallistuivat alkukilpailuissa valitut viisi lääninmestaria ja heidän haastajikseen tulleet seitsemän seuraavaksi nopeinta. Kyseessä on järjestäjien mukaan Suomen suurin ammattitaitokilpailu.

    Puunkuormauksessa kilpaillaan tukkikuorman kuormaamisessa puutavara-autoon. Tukit lasketaan ensin pois kuormasta ja sitten takaisin. Tehtävästä yritetään suoriutua mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi.

    Kai Sirenin voittoaika oli 5 minuuttia 48 sekuntia. Toiseksi sijoittunut Kari Heinonen suoritti tehtävän aikaan 5:48 ja kolmanneksi tullut Jori Laineella 6:11.

    Puunkuormauksen Suomen mestaruuskisojen loppukilpailua on edeltänyt Puunkuormaajamestari-kiertue, joka on järjestetty nyt 30 kertaa. Alkukilpailut käytiin 16 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

    Loppukilpailussa ilmoitettiin myös ikämies- ja naistensarjojen voittajat, jotka valittiin alkukilpailujen tulosten perusteella. Seniorisarjan paras oli Auvo Rautiainen, kun taas naisten voittajaksi nousi Riitta Kekäläinen.

    Kiertueen ja loppukilpailun pääjärjestäjät ovat Cargotec Finland Oy, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Veho Hyötyajoneuvot.

    Logistiikka-Kuljetus -messut järjestettiin Messukeskuksessa Helsingissä 11. – 13.6.2015. Kymmenettä kertaa pidetyille messuille osallistui yli 250 yritystä. Messukeskus järjesti tapahtuman Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n toimeksiannosta yhteistyössä Autotuojat ry:n ja Teknologiateollisuuden Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmän kanssa.

    Artikkelin aiheet
    Kai Siren
    puunkuormaus
    Suomen mestaruus
    Logistiikka-Kuljetus-messut
    Puunkuormaajamestari-kiertue
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle