• Susireviirien kokonaismäärä jatkanut kasvuaan ‒ susikannan painopiste yhä enemmän lännessä

    Suurin osa uusista reviireistä on syntynyt Länsi-Suomeen, missä yhteenlaskettu lauma- ja parireviirien määrä on kasvanut yhdeksällä. Itä-Suomessa reviireitä on neljä vähemmän kuin edellisvuonna.
    Kuvituskuva Ähtärin susista.
    Kuvituskuva Ähtärin susista. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    21.6.202213:00
    Sari Penttinen

    Luonnonvarakeskus Luken arvion mukaan maaliskuussa 2022 Suomessa oli todennäköisimmin 60 susireviiriä, joita asuttaa 37 perhelaumaa ja 23 paria.

    Edellisvuoteen verrattuna reviirien kokonaismäärä on kasvanut Länsi-Suomessa, missä susikannan painopiste on yhä enemmän.

    Kokonaan Suomen puolella sijaitsi todennäköisimmin 32 perhelaumaa ja 21 paria. Perhelaumojen määrä on kasvanut kahdella ja parien määrä kolmella maaliskuun 2021 arvioon verrattuna.

    "Suurin osa uusista reviireistä on syntynyt Länsi-Suomeen, jossa yhteenlaskettu lauma- ja parireviirien määrä on kasvanut yhdeksällä. Sen sijaan Itä-Suomessa reviireitä on neljä vähemmän kuin edellisvuonna”, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luken tiedotteessa.

    Reviireistä 41 sijoittuu Länsi-Suomeen ja 19 Itä-Suomeen. Näistä rajareviirejä on seitsemän. Yksilömäärän suhteen susikanta on edellisen vuoden tasolla, ollen vuoden 2022 maaliskuussa noin 295.

    Reviirien statuksen, eli perhelauman tai parin ja laumojen yksilömäärien arviointiin käytettiin kultakin tarkasteltavalta alueelta kirjattuja havaintoja, tunnettua kuolleisuutta sekä DNA-analyyseja. Lisäksi osassa reviireitä on tehty erillistä maastotyötä.

    Kanta-arvio kuvaa maaliskuun tilannetta, jolloin susien määrä on pienimmillään ennen pentujen syntymistä huhti–toukokuussa. Susikannan muuttumista maaliskuun jälkeen kuvataan ennustemallilla.

    "Ennustemallin mukaan marraskuussa 2022 susilaumojen määrä on 90 prosentin todennäköisyydellä 35–49. Maaliskuun 2023 lopun laumamääräksi ennustetaan 90 prosentin todennäköisyydellä 20–42 laumaa”, kertoo johtava tutkija Samu Mäntyniemi Lukesta.

    Vuoden 2022 kanta-arvion laatimisen yhteydessä kanta-arviomallissa havaittiin ohjelmointivirhe, joka on vaikuttanut vuosien 2020 ja 2021 kanta-arvioihin. Virheen korjaaminen vaikutti siten, että arviot reviireillä elävien susien ja perhelaumojen määristä kasvoivat, ja arviot parireviirien määristä pienenivät.

    Vuoden 2020 arvio päivittyi vuoden 2021 arvioita enemmän. Tiedotteessa ja tämän vuoden kanta-arvioraportissa käytetyt luvut ovat korjattuja.

    Lue myös:

    Hallinto-oikeus: Lauhavuoren susilupa lainvastainen ‒ ”Kannanhoidollinen metsästys matkalla kohti umpikujaa”

    Susien DNA-näytteitä kertyi lähes kolmannes vähemmän kuin vuotta aiemmin – vapaaehtoisten keräämien näytteiden määrä kuitenkin kasvoi edellisestä kaudesta

    Suden kannanhoidollinen metsästys ei ala – hallinto-oikeudet kielsivät kaikkien poikkeuslupien täytäntöönpanon

    Artikkelin aiheet
    susikanta
    susireviiri
    Luonnonvarakeskus Luke
    Länsi-Suomi
    DNA-analyysi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle