

Metsähallituksen omistaman Siemen Forelian siemenkeskuksen syyskausi käynnistyy männynsiementen idätyskokeilla. Siemenlaboratorion kahdeksalla idätyspöydällä idätetään 1 200 siemennäytettä vuosittain.
”Röntgenlaitteilla analysoidaan siemenerien tuleentumista, laatua ja hyönteistuhoja”, keskuksen johtaja Tuula Kenttälä sanoo.
Idätyskokeissa selvitetään metsänomistajia kovasti kiinnostavaa siementen itävyyttä. Sitä pystytään parantamaan muun muassa vesikäsittelyllä, jossa heikkolaatuiset ja vahingoittuneet siemenet ja roskat erotellaan hyvälaatuisista siemenistä ennen varastointia. Vanhempia siemeneriä voidaan käsitellä varastoinnin jälkeen.
Jos siemenerän itämiskyky on heikentynyt, sitä voidaan parantaa menetelmällä, jossa siemenet kostutetaan, kuivatetaan ja lajitellaan painon mukaan. Jalostetun ja käsitellyn siemenen itävyys on parhaimmillaan lähes sata prosenttia.
Rovaniemellä valmiiksi käsitellyt siemenerät pakataan ja siirretään säilytettäväksi joko pakkas- tai kylmävarastoon. Pakkasvaraston lämpötila on -18 astetta, kylmävarastossa siemeniä säilytetään +3 asteen lämmössä. Yhtiö varastoi siemeniä 2–3 vuoden tarpeisiin.
Siemenkauppa käynnistyy kevättalvella, jolloin asiakkaat valmistautuvat seuraavaan kasvukauteen. ”Taimitarhat hankkivat siemenensä maaliskuun kylvöihin jo helmikuussa. Sen jälkeen aktivoituvat metsäkylvöasiakkaat. 99 prosenttia siemenkaupoista tehdään jo ennen kesälomia”, Siemen Forelian toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen kertoo.
Siemeniä ostavan asiakkaan ei tarvitse olla siemenekspertti tai kasvibiologian osaaja. Sopivan siemenerän valintaan riittää, kun ilmoittaa, mihin aikoo metsää viljellä. ”Tämän perusteella suosittelemme kasvupaikalle parasta mahdollista siemenerää.”
Jalostetulla siemenellä saavutettu männyn tilavuus- ja pituuskasvu voi olla neljänneksen suurempaa kuin jalostamattomalla metsikkösiemenellä. Kovan kasvun myötä myös metsän kiertoaika lyhenee, kunhan metsää muistetaan hoitaa ajallaan.
Siemen Forelian tavoitteena on geneettisesti korkealaatuisten jalostettujen siementen tuottaminen. Yhtiö ei käytä geenimanipulaatiota jalostamisessa. Kaikki siemenviljelysten puut periytyvät geneettisesti niin sanotuista plus-puista, jotka ovat alueellisesti lajinsa parhaita yksilöitä.
Vaikka kuusen viljely on Suomessa lisääntynyt, Siemen Forelian ylivoimaisesti kysytyin tuote on jalostettu metsämännyn siemen. Männyn käpyjä kerätään 99 siemenviljelmältä, joiden pinta-ala on 1 670 hehtaaria. Pohjoisin viljelmä sijaitsee Tervolassa Etelä-Lapissa.
Männyn siemenviljelmiä yhtiöllä on 67, ja niiden pinta-ala on 1 310 hehtaaria. Kuusen siemenviljelmiä on 23 ja niiden ala on 313 hehtaaria. Lehtikuuselle ja rauduskoivulle viljelmiä on yhteensä 40 hehtaaria.
Uusiakin siemenviljelyksiä perustetaan, kun vanhempien tuotto ehtyy.
”Jos uusi siemenviljelys perustetaan tänä vuonna, sen tuotantovaihe voi kestää vuoteen 2100 saakka.”
Havupuiden siemensadot vaihtelevat vuosittain valtavasti riippuen muun muassa lämpösummakertymistä, mikä heijastuu myös jalostetun siemenen tuotantoon. Tämän kesän sääolosuhteet vaikuttavat jo vuoden 2024 männynkäpymääriin.
”Tuolloin kehittynyt käpy varistaa siemenensä vasta 2025 vuoden keväällä. Kuusenkävyt valmistuvat vuotta nopeammin”, Pulkkinen selittää.
Havupuiden kävyt karistetaan karistamossa, joka sijaitsee Saarijärven Patamassa. Karistamon toiminta käynnistyy syksyllä, kun käpyjen keruu on alkanut.
Käpyjen keruusta huolehtivat pääasiassa Aasian ja Baltian maista saapuvat kerääjät mutta myös lähiseutujen asukkaat. Vuosittain Siemen Forelian tarpeisiin kerätään 600 000–800 000 käpylitraa, joista saadaan noin 4 000–5 000 kiloa siemeniä.
”Hyvänä vuonna käpyjä saadaan jopa miljoona litraa ja siemeniä 7 000 kiloa.”
Pataman karistus- ja puhdistuslaitteisto käsittää kaksi mekaanista siemenpuhdistuslinjaa, joiden yhteiskapasiteetti on 50–100 kiloa puhdasta männyn tai kuusen siementä vuorokaudessa.
Pulkkinen huomauttaa, että jalostetun siemenen tuotanto on suomalaisen metsäsektorin kovaa ydintä, sillä pitkälti sen ansiosta maanomistajat pääsevät jatkossakin nauttimaan noin kahden miljardin euron vuotuisista kantorahatuloistaan.
Kotimaisen siementuotannon ylivoimaisesti suurin hyötyjä on metsäteollisuus, jonka vuosituotannon bruttoarvo on 22 miljardia euroa. Siemenmarkkinan kokoluokka Suomessa on noin kuusi miljoonaa euroa vuodessa ja taimimarkkinan noin 25 miljoonaa euroa.
Rovaniemen siemenkeskuksen seinänaapurina on Metsähallituksen männynsiementen varmuusvarasto, joka nimensä mukaisesti turvaa metsänviljelyyn tarvittavien siementen riittävyyden kaikissa tilanteissa. Tehtävä on Metsähallitukselle lailla määritelty.
”Varmuusvarastossa on pelkästään metsikkösiementä, joka on kerätty luonnonpuista. Sitä varastoidaan ja myydään metsäalan toimijoille”, erikoissuunnittelija Ilkka Vaara Metsähallituksen luontopalveluista kertoo.
Vaara laskee, että varmuusvaraston vuosittaisesta siemenmyynnistä kolmasosa menee valtion metsiin ja kaksi kolmasosaa yksityiselle metsäsektorille.
Varmuusvaraston siemenet ovat peräisin kävyistä, jotka on kerätty Kemi-Kuhmo-linjan pohjoispuolelta pääasiassa kansalaiskeräyksinä. Vanhimmat säilytyksessä olevat siemenerät ovat peräisin vuodelta 1972, ja eniten siementä löytyy vuodelta 1988.

Leijonanosa sekä Siemen Forelian jalostetuista siemenistä että Metsähallituksen varmuusvaraston metsikkösiemenistä päätyy männynkylvöihin, jossa siementen tarve on 250–300 grammaa hehtaarille.
”Taimitarhat kasvattavat mäntyä yksisiemenkylvöllä, ja metsikkösiemenen käyttö tähän tarkoitukseen vähenee jatkuvasti”, Vaara sanoo.
Siemenviljelmien perustaminen tapahtuu maa- ja metsätalousministeriön johdolla laaditun siemenviljelyohjelman mukaisesti. Ohjelman tavoite on, että taimitarhakylvöistä sata prosenttia tulee siemenviljelyksiltä.
Metsäkylvöissä tavoite on paljon vähemmän.
”Metsikkösiementä tarvitaan tulevaisuudessakin, sillä siemenviljelyksiä ei ole pohjoisen metsäkylvöjen tarvetta silmällä pitäen edes perustettu”, Vaara sanoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
