
Sahanpurusta bioöljyä tekevä Green Fuel Nordic on taloudellisissa vaikeuksissa.
Emoyhtiötä Green Fuel Nordic Oy:tä on haettu konkurssiin. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on jättänyt konkurssihakemuksen Pohjois-Karjalan käräjäoikeuteen tiistaina. Yhtiöllä on maksamatta heinä-, elo- ja syyskuun eläkevakuutusmaksuja korkoineen yhteensä 21 056 euroa.
Green Fuel Nordicin tytäryhtiö ja bioöljyn tuotantoyhtiö GFN Lieksa Oy taas on jättänyt yrityssaneeraushakemuksen lokakuun 2. päivänä Pohjois-Savon käräjäoikeuteen.
Green Fuel Nordic on vuonna 2011 perustettu yhtiö, jonka päätuote on pyrolyysiteknologialla tuotettu bioöljy. Yhtiö on toimittanut bioöljyä muun muassa Fortumin Espoon lämpölaitokselle, jossa sillä on korvattu fossiilisia polttoaineita.
Konkurssihakemus ei vielä tarkoita, että yhtiö olisi konkursissa. Yhtiö voi maksaa velkansa, ja joskus hakemus on keino tehostaa perintää.
Emoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala sanoo, että Ilmarisen saatava on pieni.
”Pohdimme parhaillaan, hoidammeko sen ja onko mahdollisuuksia selvitä. Tämä viikko on ratkaiseva ja ensi viikon alussa katsotaan, miten menetellään”, Virtaala sanoo.
Virtaalan mukaan taloudelliset vaikeudet johtuvat valtavasti kallistuneesta raaka-aineesta.
”Ukrainan sota nosti biomassan hintaa. Lisäksi korot ovat nousseet kestämättömälle tasolle.”
Konsernin liikevaihto oli viime tilikaudella 5,1 miljoonaa euroa ja tilikauden tappio hieman alle 5,0 miljoonaa euroa. Emoyhtiön tilikauden tulos oli tappiolla hieman yli 990 000 euroa. Viime vuonna emon palveluksessa oli kolme henkilöä ja koko konsernin 19.
Konsernin kassavarat kävivät vähiin viime vuonna ja niitä oli vuodenvaihteessa jäljellä hieman yli 68 000 euroa. Taseen mukaan yhtiöllä oli lainaa rahalaitoksilta 11,1 miljoonaa euroa.
Tilintarkastuskertomuksessaan yhtiön tilintarkastaja on kiinnittänyt huomionsa tilinpäätöksen liitetiedon virkkeeseen, jossa yhtiö arvioi toiminnan jatkuvuuteen liittyvän epävarmuutta yhtiön maksuvalmiuden takia.
”Yhtiön taseen mukaan yhtiöllä on lyhytaikaisia velkoja 2 795 286,16 euroa ja lyhytaikaisia saamisia 2 034 903,78 euroa. Yhtiön tilikauden tulos 31.12.2022 oli 990 184,38 euroa tappiollinen. Nämä olosuhteet osoittavat sellaista olennaista epävarmuutta, joka saattavat antaa aihetta epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa”, tilintarkastaja Elina Laitinen kirjoittaa.
Virtaalan mukaan myös logistiikka ja tuotannossa käytettävät kemikaalit ovat kallistuneet. Fortumille toimitetusta öljystä saatu markkinahinta ei ole riittänyt kustannusnousuihin.
”Kun yhtiö perustettiin, maailma oli ihan toisen näköinen.”
Eivätkö omistajat voisi tulla avuksi tälläkin kertaa ja pumpata lisää rahaa yhtiöön?
”Voisivat tietysti, ja sitä omistajat ovat valtavasti tehneetkin.”
Yhtiö suuntasi viime syksynä vanhoille omistajille 1,5 miljoonan euron annin ja vuoden 2021 anti oli 4,5 miljoonaa euroa. Yhtiön osakepääoma on 7 500 euroa, mutta sijoitetun vapaan rahaston suuruus on 17,8 miljoonaa euroa. SVOP-rahasto kuluu omaan pääomaan ja siihen voidaan sijoittaa vapaata omaa pääomaa esimerkiksi osakkeenomistajien lisäsijoituksilla.
Green Fuel Nordicin keskeisiä osakkeenomistajina ovat muun muassa Kyösti Kakkosen Joensuun Kauppa ja Kone Oy, Arto Hartikainen, Deeputi Oy sekä AVS yhtiöt Oy.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
