• Puurakentamisen sääntelyviidakko tulee kalliiksi – kehittämällä miljoonaluokan hyödyt

    Kehitettävää löytyy muun muassa palomääräyksien, kaavoituksen ja kantavuusstandardien määrittelyssä.
    Puurakentamisen sääntelyn monimutkaisuus tulee kaliiksi, ja alaan liittyviä määräyksiä kehittämällä voidaan saavuttaa tuntuvia hyötyjä.
    Puurakentamisen sääntelyn monimutkaisuus tulee kaliiksi, ja alaan liittyviä määräyksiä kehittämällä voidaan saavuttaa tuntuvia hyötyjä. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Rakentaminen
    28.5.202413:33
    Henna Lääveri

    Puutuoteteollisuus ry on koonnut esityksen toimenpiteistä vähähiilisen puurakentamisen sääntelyn uudistamiseksi ja viennin edistämiseksi.

    Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtajan Matti Mikkolan mukaan puurakentamiseen ja alan vientimahdollisuuksiin liittyviä määräyksiä kehittämällä voidaan saavuttaa tuntuvia hyötyjä.

    ”Saavutettavissa on miljoonaluokan kustannus- ja tehokkuushyödyt ilman merkittäviä taloudellisia panostuksia yhteiskunnalta.”

    Eniten rakentamisen kustannuksiin vaikuttavat Puutuoteteollisuus ry:n mukaan palomääräykset. Määräyksiä kehittämällä voitaisiin rakennuskustannuksia alentaa paloturvallisuustasosta tinkimättä. Puutuoteteollisuus ry:n johtavan asiantuntijan Sauli Ylisen mukaan säästöä voidaan saada jopa useita tuhansia euroja.

    ”Pelkästään palomääräyksiä kehittämällä voitaisiin puurakentamisen neliökustannuksia leikata arviolta 3–4 prosenttiyksikköä. Rakennustasolla tämä voi olla useita satoja tuhansia euroja”, Ylinen kertoo.

    Haasteena on myös kaavoitusprosessin hitaus ja pitkä kesto. Kaavoitus on Puutuoteteollisuus ry:n mukaan ohjauskeinona myös joustamaton, eikä välttämättä pysy ajassa mukana. Suomessa kaavat ovat usein liiankin yksityiskohtaisesti määriteltyjä, mikä johtaa monissa tapauksissa kustannuksia nostaviin ratkaisuihin.

    Uudistukset rakennussuunnittelua ohjaavien kantavien rakenteiden suunnittelustandardeissa ja kiertotalouslainsäädännössä voivat Puutuoteteollisuus ry:n mukaan myös edistää puutuotealan vientiä. Työ on käynnistettävä välittömästi, jotta uudistukset ehditään valmistelemaan ja toteuttamaan kuluvan hallituskauden aikana, Mikkola korostaa.

    Lisää aiheesta
    • Puurakentamisen edistämisessä riittäisi tekemistä myös poliitikoilla.

      Metsäteollisuus | Hallituksen on lunastettava lupauksensa puurakentamisen edistämisestä, vaatii puutuoteteollisuus

    • Viimeisin puurakentamisen ohjelma päättyi vuodenvaihteessa. Uutta ei ole tulossa.

      Rakentaminen | Ympäristöministeriö on pyytänyt ehdotuksia puurakentamisen sääntelyn keventämisestä – ministeri ei lupaa uutta puurakentamisen ohjelmaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein