• Uusi rumpuputki pelasti haukien kudun Nisulanpotissa – poikaset tarvitsevat lämpöä ja suojaa menestyäkseen

    "Suomessa on aika paljon huonoon kuntoon menneitä kutupaikkoja", Keskusjärjestön kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju harmittelee.
    Kokkolan luonnonsuojelualueella sijaitsevaan lämminvetiseen Nisulanpotin puroon asennettu kamera antaa mahdollisuuden seurata kalojen liikkeitä.
    Kokkolan luonnonsuojelualueella sijaitsevaan lämminvetiseen Nisulanpotin puroon asennettu kamera antaa mahdollisuuden seurata kalojen liikkeitä. Kuva: Juha Ojaharju
    Metsä
    14.5.202101:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Haukien ja muiden kalojen kutua on seurattu tänä vuonna videoseurannalla Kokkolan Nisulanpotissa. Aikaisemmin kutu olisi onnistunut huomattavasti huonommin, sillä vesistöön oli muodostunut melkoisia esteitä kuteville kaloille.

    "Kyseinen kohde on pieni lampi, josta johtaa puro mereen. Se kunnostettiin kolme vuotta sitten haukitehdashankkeen pilottikohteena yhdessä kokkolalaisten ja kaupungin kanssa", Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju kertoo.

    "Puro kulkee kohti merta tien alta, ja siinä kohdin rumpuputki oli romahtanut. Vesi kulki putken alta, eikä kaloilla ollut pääsyä lammelle vuosiin kunnes paikalle vaihdettiin puolta isompi putki."

    Haukitehtaita valmistuu ympäri maata. Pari kohdetta on valmiina, osa on kesken ja aika monta on lähdössä toteutumaan.

    "Tässä riittää töitä, Suomessa on aika paljon huonoon kuntoon menneitä kutupaikkoja. Kuortaneenjärvellä tehtiin juuri yksi kohde, Vihdissä myös. Lisäksi Kristiinankaupungissa ja Kotkassa hankkeita on menossa."

    Kutevat kalat kaipaavat lisääntyäkseen lämmintä vettä ja kasvillisuutta. Mitä lämpimämpää vesi on, sitä nopeammin pikkukalat kasvavat kokoa.

    "Meren rannikolla lammen ja meren veden lämpötiloissa on suuri ero lämpötiloissa. Poikaset saavat kasvulleen varaslähdön lämpöisessä lammessa."

    Suomenlahdella haukikannat ovat kehittyneet koko ajan huonommiksi, kun isot hapettomat alueet valtaavat kalojen tarvitsemia kutulahtia.

    "Sisävesillä yksi syy siihen, että hauet voivat huonosti, on tulvissa. Esimerkiksi Kuortane on hyvä esimerkki siitä, kun tulva tulee ja nousee rannalle nopeasti juuri samaan aikaan hauenkudun kanssa. Tällöin usein käy niin, että tulvarannalle tehty kutu jää kuivalle maalle."

    Haukitehtaassa vettä pidätetään lammessa, jossa mäti ehtii rauhassa kuoriutua kaloiksi.

    Hauki vaeltaa maksimissaan 10 kilometrin matkoja, minkä takia paikkoja kevätromansseille pitäisi olla riittävästi tarjolla.

    "Kutu on kova ponnistus kaloille, sillä mädin ja maidin tuottamiseen menee paljon energiaa, ja kala altistuu taudeille. Puuhiensa jälkeen ne ovat nälissään, minkä kalastajat hyvin tietävät."

    Lue lisää:

    Kuntia kannustetaan perustamaan haukitehtaita – tehdas voisi vahvistaa kunnan positiivista imagoa ja parantaa kalastusmatkailun edellytyksiä

    Artikkelin aiheet
    hauki
    Nisulanpotti
    rumpuputki
    haukitehdas
    vesistön kunnostus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle