• Professori: "Ilmastonmuutosta liioitellaan liikaa"

    Kilpisjärven luonnossa ei ole havaittu merkittäviä muutoksia 50 vuoden aikana.
    Kilpisjärven keväät ovat vuosikymmenten aikana hieman lämmenneet, mutta muuten lämpötiloissa tai lumipeitteissä ei ole tapahtunut muutoksia.
    Kilpisjärven keväät ovat vuosikymmenten aikana hieman lämmenneet, mutta muuten lämpötiloissa tai lumipeitteissä ei ole tapahtunut muutoksia. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    31.10.201620:05
    Maria Pohjala

    Helsingin yliopiston biologinen asema Kilpisjärvellä on erikoistunut pohjoisen luonnon tutkimukseen. Laitoksen professori Antero Järvinen johtaa aseman tutkimustoiminnan runkona toimivia pitkäaikaisia seurantatutkimuksia.

    Kilpisjärvellä on käynnissä pysyviä mittauksia ympäri vuoden. Siellä tutkitaan muun muassa puurajan siirtymisessä, lintujen pesinnässä ja kasvuvyöhykkeiden rajoissa tapahtuvia muutoksia.

    ”Pohjoisessa luonto vaihtelee vuosittain paljon. Siksi pitää olla pitkäaikaisia mittauksia, joilla muutoksia voidaan seurata pitkällä aikavälillä ja tarkastella keskiarvoja”, Järvinen sanoo.

    Järvisen mielestä ihmiset eivät ymmärrä suurta kuvaa ja ovat menettäneet kosketuksen luonnon omaan rytmiin.

    ”Useat ilmastomallit yliampuvat lämpötilaennusteet.”

    Järvinen muistuttaa, että ilmaston lämpenemisen taustalla ovat usein luonnolliset tekijät. Ihminen ei ole syypää kaikkeen muutokseen.

    ”Elämme tällä hetkellä pitkällä aikavälillä lämmintä aikakautta verrattuna esiteolliseen aikaan, joka oli poikkeuksellisen kylmä. On täysin luonnollista, että lämpötilat ovat kohonneet. Se kuuluu luonnolliseen kiertokulkuun.”

    Tutkijan mielestä sitä, mikä on luonnollista ja mikä ihmisen aiheuttamaa, ei kukaan pysty vielä sanomaan.

    ”Vaikka hiilidioksidipitoisuudet tuplaantuisivat nykyi­sestä, olisivat vaikutukset luontoon edelleen suhteellisen pienet.”

    Järvisen mukaan tutkijat eivät ole 50 viime vuoden aikana pystyneet havaitsemaan Kilpisjärven luonnossa merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi tunturikoivun muodostama metsänraja on pysynyt vuosikymmenestä toiseen muuttumattomana.

    Professorin mukaan ilmaston lämpenemistä liioitellaan liikaa. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC johtaa hänen mielestään yleistä ilmastokeskustelua harhaan ja valtiot ovat sen sätkynukkeja.

    Professorin mielestä tutkijat ovat rahoituksen turvassa pakotettuja tekemään strategista ilmastonmuutostutkimusta, jota media paisuttelee.

    ”Viimeisen 150 vuoden aikana maapallon keskiarvotettu ilmasto on lämmennyt luonnollisista ja ihmisen aiheuttamista syistä arviolta 0,8 astetta verrattuna esiteolliseen poikkeuksellisen kylmään aikaan.”

    Järvisen mukaan se on niin vähän, että meitä on muistutettava siitä päivittäin, koska emme voi sitä aistia.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    Kilpisjärvi
    Antero Järvinen
    Helsingin yliopisto
    luonnontutkimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle