
Polttopuuyrittäjä Heikki Wallenstjerna myy asiakkailleen valtavat määrät koivuklapia.
"Ihmisille on iskostunut se ajatus, että koivu on parasta polttopuuta. Ja kyllähän sillä lämpenee, en sitä kiistä."
Itse hän ei koskaan lämmitä koivulla, ja siihen on useita syitä. Aiemmin hän piti Tampereella yleistä saunaa, ja myös siellä hänellä oli sama käytäntö: saunaa lämmitettiin sekapuulla. Kauniita koivuklapipinoja oli kyllä saunalla, mutta niistä hän myi polttopuuta asiakkaille.
"Kuusi ja leppä olivat pääsääntöisesti saunapuina. Sillä ei ole mitään väliä, mitä puuta polttaa, kunhan se on kuivaa", Wallenstjerna sanoo.
Koivun välttämiseen hänellä on käytännöllinen perustelu.
"Ensinnäkään koivun polttaminen ei ole tarpeellista. Toiseksi koivun tuohesta tulee nokea. Sutaritkin sanovat, että kun polttaa sekapuuta, pysyy tulisija puhtaampana."
Kolmas syy sekapuun suosimiseen on taloudellinen.
"Muut puulajit ovat raaka-aineina halvempia kuin koivu, mutta pilkkeenä koivusta saa kuitenkin paremman hinnan."
On siis tuottoisampaa myydä koivu muille ja käyttää itse halvempaa puuta.
Parasta uunin sytytysmateriaalia on Wallenstjernan mukaan klapinteon sivutuotteena syntyvä puunsärmä ja oksat, joita hän katkoo vanhalla sirkkelillä. Ja sitä tavaraa polttopuuyrittäjän tontilla on tietysti ylen määrin.
”Sytytän tulen niin, että kerään paperipussiin kuivaa puunsärmää ja oksanpätkiä. Kun laitan sen uuniin, se lähtee eikä meinaa!”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
