• Puutuoteteollisuus sai kolme uutta jäsentä

    Pölkky, Kontiotuote ja Suomen Rakennustuote liittyivät Puutuoteteollisuuden edunvalvontajärjestöön.
    Noin 700 000 kuutiometriä vuodessa sahaava Pölkky Oy on merkittävä pohjoisen Suomen metsien tukkipuun jalostaja ja nyt myös Puutuoteteollisuuden jäsen.
    Noin 700 000 kuutiometriä vuodessa sahaava Pölkky Oy on merkittävä pohjoisen Suomen metsien tukkipuun jalostaja ja nyt myös Puutuoteteollisuuden jäsen. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    1.12.202210:07
    Pasi Jaakkonen

    Suomalaisen puuteollisuuden etuja valvova Puutuoteteollisuus sai kolme uutta merkittävää jäsenyritystä, kun Pölkky Oy, Kontiotuote Oy ja sekä Suomen rakennustuote Oy hyväksyttiin yhdistyksen jäseniksi maanantaina.

    Pölkky Oy on yksi Pohjois-Suomen merkittävimmistä puunjalostajista. Kuusamossa sijaitsevan päätoimipaikan lisäksi Pölkky Oy:llä on tuotantolaitokset Taivalkoskella, Oulussa, Pohjois-Kuusamon Kitkalla sekä Kajaanissa. Vuosittaisesta noin 700 000 m3 sahatavaratuotannostaan yritys jatkojalostaa kolmanneksen höyläämällä, sormijatkamalla, kyllästämällä, liimaamalla ja pintakäsittelemällä.

    ”Haluamme olla tukemassa aktiivisesti Puutuoteteollisuuden erittäin hyvää työtä toimialan ja puurakentamisen kehittämisessä” sanoo Pölkky Oy:n toimitusjohtaja Petteri Virranniemi.

    Kontiotuote Oy on maailman suurin hirsitalovalmistaja. Kontion hirsirakennuksia valmistetaan yhtiön tehtaalla Pudasjärvellä.

    ”Hiilineutraali rakentaminen on yksi tärkeistä eurooppalaisista tavoitteista ja rakennettu ympäristö voi muodostaa merkittävän hiilidioksidivaraston. Kontiotuote on rakennusalan murroksen keskiössä luomalla rakennuksiin pysyviä ja kestäviä hiilivarastoja. Perinteiset tavat toimia tullaan haastamaan paremman tulevaisuuden puolesta ja puurakentaminen on osa ratkaisua” Kontiotuotteen toimitusjohtaja Mika Rytky toteaa.

    ”Puutuoteteollisuus on tehnyt hyvää työtä suomalaisen puurakentamisen edistämiseksi. Kontiotuote haluaa olla Puutuoteteollisuuden jäsenenä mukana tukemassa ja vaikuttamassa puurakentamisen asemaan sekä kansainvälistymiseen tulevaisuudessa.”

    Pudasjärvellä toimiva Kontiotuote on maailman suurin hirsitalovalmistaja.
    Pudasjärvellä toimiva Kontiotuote on maailman suurin hirsitalovalmistaja. Kuva: Kari Lindholm

    Suomen Rakennustuote Oy on oululainen vuonna 2005 perustettu yritys. Haapavedellä sijaitsevassa suurelementtitehtaassa valmistetaan asiakaslähtöisesti kattava valikoima puurakenteisia elementtejä kaikkeen rakentamiseen kuten pientalot, rivitalot, hallit, koulut, kerrostalot ja meluaidat. Yritys on toimittanut elementit yli 1 000 kohteeseen Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. ”Yhtiömme on voimakkaassa kasvussa. Jäsenyys Puutuoteteollisuudessa tukee pyrkimyksiämme puurakennusammattilaisena panostaa tuotekehitykseen sekä alan yleiseen kilpailukykyyn”, kertoo Suomen Rakennustuote Oy:n toimitusjohtaja Kari Torvela.

    Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Mikkola on erittäin iloinen uusien puutuotevalmistajien liittymisestä yhdistyksen toimintaan.

    ”Puutuoteteollisuus ry tarjoaa valmistajille ja laajemminkin rakentamisen sidosryhmille asiantuntevan puutuotteiden ja niiden loppukäytön edunvalvonnan alustan. Samalla voimme liittää suomalaiset valmistajat toimialan eurooppalaiseen keskusteluun ja kehitystyöhön”, toteaa Mikkola.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa