
MTK:lla on vahva epäilys, että neljännes metsänhoitoyhdistyksistä ei ole toiminut jäsenmaksujen perinnässä yhdistysten sääntöjen mukaisesti.
MTK:n johtokunta käsitteli keskiviikkona metsänhoitoyhdistysten viljelijäjäsenten jäsenmaksujen perintää. Puheenjohtaja Juha Marttilan tietojen mukaan merkittävä osa metsänhoitoyhdistyksistä on tehnyt niiden osalta ratkaisuja, jotka eivät ole järjestön päätösten mukaisia.
Asia koskee noin 4 500 tuottajayhdistyksiin kuulumatonta viljelijää, jotka ovat metsänhoitoyhdistyksen jäseniä. Tästä vuodesta alkaen myös näiden jäsenten edunvalvontamaksu määräytyy maatilan koko elinkeinotoiminnan laajuuden mukaan, maatalous mukaan lukien.
Osa metsänhoitoyhdistyksistä on kiertänyt eri tavoin viljelijä-metsänomistajajäsentensä jäsenmaksujen korotuksia. Marttilan mukaan MTK:n velvollisuus on selvittää asia ja ryhtyä sitten tarvittaviin toimenpiteisiin.
”Meillä on vahva epäilys, että noin neljäsosa yhdistyksistä ei ole toiminut asiassa sääntöjen mukaan. Lähetämme 13 yhdistyksen hallitukselle kyselyn, mitä ja miten he ovat asiassa menetelleet”, totesi Marttila.
Marttilan mukaan yhdistykset saavat vastausaikaa maaliskuun puoliväliin.
”Aikataulu on tiukka, mutta toisaalta kysymykset eivät ole vaikeita”, sanoi Marttila.
MTK:n mukaan kyse on jäsenten tasapuolisesta kohtelusta. Muutoksen jälkeen noiden viljelijä-metsänomistajien jäsenmaksu on samansuuruinen vastaavien tuottajayhdistysten jäsenten kanssa.
Marttilan mukaan on selvää, että asiassa toimitaan yhdistysten ja MTK:n sääntöjen mukaan. Hän ei vielä ota kantaa, mihin toimiin järjestö asiassa yhdistysten hallitusten kuulemisen jälkeen ryhtyy.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
