• Kestääkö puu avaruudessa? Japanilainen metsäyhtiö ja yliopisto aikovat laukaista puusta tehdyn satelliitin

    Tutkimuksen toivotaan poikivan uusia sovelluksia myös puutalojen rakentamiseen.
    Puisessa satelliitissa mittalaitteita voidaan sijoittaa rakenteiden sisään.
    Puisessa satelliitissa mittalaitteita voidaan sijoittaa rakenteiden sisään. Kuva: Sumitomo Forestry
    Metsä
    30.12.202014:15
    Henrik Hohteri

    Kioton yliopisto ja metsäyhtiö Sumitomo Forestry ovat sopineet kehittävänsä yhteistyössä avaruudessa käytettäviä puurakenteita ja puurakenteisen satelliitin.

    Sumitomon tiedotteen mukaan tavoitteena on laukaista LignoSat -puusatelliitti avaruuteen vuonna 2023. Satelliitin tarkoitus on palvella perustutkimusta ja osoittaa puurakenteiden käyttökelpoisuus avaruudessa. Myös puun kasvua painottomissa oloissa on tarkoitus tutkia.

    Puulla olisi useita etuja satelliitin materiaalina. Kun puusatelliitti aikanaan palaa avaruudesta maan ilmakehään, sen palamisesta ei jää haitallisia aineita eikä vaaraa aiheuttavaa, maahan putoavaa jätettä.

    Puu päästää sähkömagneettisen säteilyn lävitseen. Erilaiset mittalaitteet voidaan sijoittaa puisen kotelon sisälle, mikä mahdollistaa yksinkertaiset rakenteet.

    Kioton yliopistolla tutkimushanketta vetää entinen astronautti, professori Takao Doi.

    Tutkimus palvelee Sumitomon mukaan myös maanpäällistä puurakentamista, sillä satelliitti vaatii rajuja olosuhteita kestäviä ratkaisuja. Yhtiö on aikaisemmin kertonut aikeesta rakentaa puinen, 350-kerroksinen pilvenpiirtäjä vuoteen 2041 mennessä.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle