• Video: Heidi Laapas on kansaa laulattava eräopas –"Tykkäävät, että täällä on hyvä fiilis"

    Laapaksen työmaa on Luumäellä, Kivijärven rannassa sijaitseva Salpa-hotelli.
    Metsä
    11.11.202121:30
    Seppo Ahava

    Monestihan se kulkijaa laulattaa, kun samoilee upeissa Suomen erämaisemissa. Heidi Laapaksen erälauleskelu kuulostaa keskimääräistä paremmalta, hän kun on sekä laulun että erästelyn ammattilainen.

    Kuten tunnettua, moni maaseudun äärellä asuva on kehitellyt itselleen moniosaavan tekemisen työroolin, jotta työllistyisi täydellä teholla. Heidi Laapas onnistui tässä hyvin, sillä hän saa tehdä työkseen asioita, joita tekisi muutenkin. Eli erästelee ja laulaa, tarkemmin ottaen opastaa erästelyä ja laulattaa karaokessa. Laulaa hän toki muutenkin.

    "Meillä on nämä hienot melontamaastot täällä. Suunnittelen ja ohjaan asiakkaille retkiä ja melontasafareita. Talvella vedän lumikenkäretkiä", Laapas kertoo.

    Kuvauspäivänä on meneillään yhden oppilaan melonnan perusopetus. Alueelle juuri muuttanut Marko Monola saa opastuksen kajakin perushallintaan. Sade ei saanut innokasta oppilasta perumaan oppituntiaan.

    "Vaikeinta oli saada kajakki kulkemaan suoraan, pitää tehdä paljon korjausliikkeitä", oli Monolan havainto. Mutta sen verran mukavaa hänellä oli, että uskoo löytäneensä uuden harrastuksen.

    Laapaksen työmaa on Luumäellä, Kivijärven rannassa sijaitseva Salpa-hotelli Lappeenrannan kupeessa. Hän viihtyy ulkohommissa parhaiten, mutta nauttii myös ihmisten laulattamisesta. Nämä luonnolliset toiminnot sopivat hänen mielestään erinomaisesti yhteen.

    "Välillä täällä käy ammattitasoisia laulajia, jotka kiertävät kisojakin. Tykkäävät, että täällä on hyvä fiilis laulaa", hän iloitsee.

    Artikkelin aiheet
    Heidi Laapas
    eräopas
    Luumäki
    melonta
    karaoke
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle