• MT:n viikottainen leväseuranta alkaa – sinilevätilanne vielä hyvin rauhallinen

    Valtakunnallisen leväseurannan havaintoja tehdään yli 400 havaintopaikalta.
    Tilaajalle
    Sinileväkukinta on useimmiten vihertävää, mutta myös kellertävä kukinta on mahdollinen.
    Sinileväkukinta on useimmiten vihertävää, mutta myös kellertävä kukinta on mahdollinen. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Luonto
    9.6.202318:21
    Riina Karvonen

    Sinilevätilanne on pysynyt rauhallisena merialueilla ja sisävesillä alkukesälle tyypillisesti. Tuulinen sää ja viileä vesi hillitsevät levän kasvua.

    Joitain sinilevähavaintoja on tehty järvillä, ja tälläkin hetkellä sinilevää esiintyy muutamalla Etelä-Suomen havaintopaikalla. Toukokuun lyhyt lämmin jakso lämmitti vesiä, ja vähäisiä sinileväkukintoja esiintyi silloin paikoitellen järvillä.

    Vesistöissä ja merellä voi myös edelleen näkyä kellertävää siitepölyä, joka voi muistuttaa sinileväkukintaa. Vaikka sinileväkukinta värjää veden useimmiten vihertäväksi tai sinertävän vihreäksi, myös kellertäviä sinileväkukintoja esiintyy.

    Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä.

    Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa. Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista sekä merentutkimusasemilta ja tutkimusaluksilta.

    Lisää aiheesta
    • Syken mukaan sinileväkukintojen huippu ajoittuu Suomen merialueella yleensä heinäkuun lopulle ja elokuun alkuun. Kuva on Lauttasaaren uimarannalta viime vuoden heinäkuulta.

      Ympäristö | Suomen merialueella on tänä kesänä laajojen sinileväkukintojen riski, arvioi Syke

    • Suurin osa koirista pitää veneilystä ja tulee mielellään mukaan veneretkille. Kuvituskuva.

      Eläimet ja kasvit | Ota huomioon nämä seikat, kun veneilet koirasi kanssa – koiraa ei tule sitoa hihnalla veneeseen

    • Levät sisältävät kaupallisesti hyödyntämiskelpoisia ainesosia.

      Talous | Sinilevää aurinkorasvaan ‒ suomalainen startup kehittää leväpohjaisia tuotteita kosmetiikkaan ja elintarvikkeisiin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua