• Kesä on metsänomistajan parasta aikaa – puun kasvaessa kiivaimmillaan uutta puuta muodostuu Suomessa kolme miljoonaa mottia päivässä

    Puut venähtävät pituutta alkukesästä. Pituuskasvun tyrehtyessä ne alkavat kasvaa paksuutta.
    Tilaajalle
    Havupuut kasvavat pituutta pyrähtäen alkukesästä. Kesä-heinäkuun vaihteessa osin päällekkäin pituuskasvun kanssa alkaa paksuuskasvu. Siitä puolet tapahtuu heinäkuussa.
    Havupuut kasvavat pituutta pyrähtäen alkukesästä. Kesä-heinäkuun vaihteessa osin päällekkäin pituuskasvun kanssa alkaa paksuuskasvu. Siitä puolet tapahtuu heinäkuussa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsänhoito
    27.7.202209:00
    Jukka Hämäläinen

    Heinäkuu on metsänomistajan lempikuukausi. Puiden paksuuskasvu on silloin parhaimmillaan – puiden vuotuisesta paksuuskasvusta kertyy Etelä- ja Keski-Suomessa silloin noin puolet.

    Pituuskasvuaan havupuut päättelevät jo kesä–heinäkuun vaihteessa.

    ”Paksuuskasvu päättyy koko Suomessa elokuussa kestettyään noin kaksi ja puoli kuukautta. Eri vuosien kasvukausissa on kuitenkin huomattavia eroja”, Luken johtava tutkija Harri Mäkinen kertoo.

    Paksuuskasvu alkaa Etelä-Suomessa yleensä toukokuun lopulla, Lapissa kesäkuun alkupuolella ja Pohjois-Lapissa toisinaan vasta kesäkuun puolivälin jälkeen. Kesäkuun osuus paksuuskasvusta on eteläisessä ja keskisessä Suomessa noin kolmannes.

    Pituuskasvun kesto on männyllä ja kuusella lyhyt. Koivut sen sijaan venyvät pituutta läpi koko kasvukauden.

    Lämpötilat säätelevät havupuiden paksuuskasvua voimakkaasti Lapissa, mutta Etelä-Suomessa säiden ja kasvun yhteys ei ole yhtä yksiselitteinen. Vuosiluston paksuuteen vaikuttavat myös metsän tiheys ja lannoitus.
    Lämpötilat säätelevät havupuiden paksuuskasvua voimakkaasti Lapissa, mutta Etelä-Suomessa säiden ja kasvun yhteys ei ole yhtä yksiselitteinen. Vuosiluston paksuuteen vaikuttavat myös metsän tiheys ja lannoitus. Kuva: Petteri Kivimäki

    Myös säät vaikuttavat eri tavalla eri puulajeihin.

    ”Lämpötilan lisäksi veden saatavuus vaikuttaa kuusten kasvuun, kun taas syväjuurinen mänty ei yleensä kärsi kuivuudesta. Kuusen juuristo on pinnallinen, ja siksi ne ovat herkkiä kuivuudelle”, Mäkinen kuvailee.

    Puun kasvun minimitekijä on kasvukauden lämpötila, erityisesti Pohjois-Suomessa.

    ”Kesä- ja heinäkuun lämpötilat säätelevät Lapin havupuiden paksuuskasvua voimakkaasti. Etelä-Suomessa säiden ja kasvun yhteys ei ole yhtä yksiselitteinen. Lämpötilan lisäksi myös kesäkauden kuivuuden on todettu vaikuttavan kasvuun.”

    Kuusen kasvulle merkittävä on myös talvi, sillä kuusi kaipaa kunnon pakkastalvia.

    ”Pakkasta tarvitaan, jotta kuuset lepäävät eivätkä kuluta seuraavalle kesälle tarpeellisia sokereita hengitykseen. Kuusi kaipaa myös kosteita keväitä.”

    Sateiden vaikutus on kaksijakoinen. Ensinnäkin sade on tarpeellinen roudan sulamiseksi. Ellei routa sula tarpeeksi nopeasti, kuivuvat kuuset veden puutteeseen aurinkoisina kevätpäivinä maan ollessa vielä jäässä.

    Toiseksi sulaan maahan satavat toukokuun lopun ja kesäkuun sateet ovat välttämättömiä kuusen hyvälle kasvulle.

    Jos loppukesä on kuuma, se saa kuuset kukkimaan seuraavana vuonna.

    ”Jopa kolmeen tonniin nouseva käpysato on silloin poissa kuusten paksuuskasvusta ja elinvoimasta.”

    Kasvukaudet ovat pidentyneet viimeisten 70 vuoden aikana noin 23 vuorokaudella. Pitenemistä on tapahtunut enemmän Etelä-Suomessa kuin Pohjois-Suomessa.

    Kasvukausien pidentyminen johtuu Mäkisen mukaan erityisesti kasvukauden alun aikaistumisesta.

    ”Kasvukauden piteneminen ja varsinkin kevään aikaistuminen todennäköisesti lisää puiden kasvua, mutta tuhojen lisääntyminen voi osittain vähentää kasvunlisäystä”, hän pohtii.

    Suomen metsät kasvavat vuodessa noin 85 päivää tuottaen uutta runkopuuta yli 100 miljoonaa kuutiometriä. Päivää kohden kasvu on siis yli miljoona kuutiota.

    ”Juhannuksen tienoilla kasvun ollessa kiivaimmillaan uutta puuta muodostuu joka päivä kolme miljoonaa kuutiota.”

    Puiden kasvu on merkittävä paitsi metsänomistajan kukkarolle, myös luonnon tasapainolle.

    Hehtaari suomalaista metsää sitoo Mäkisen mukaan keskimäärin noin 4 700 kiloa hiilidioksidia vuodessa.

    ”Yhtenä kesäpäivänä hehtaarin kokoinen metsäalue sitoo itseensä 172 henkilöautolla ajetun kilometrin edestä hiilidioksidia”, hän vertaa.

    Lue myös:

    Puut kasvavat yöllä – sveitsiläistutkijoiden mukaan syynä on yön tuntien suurempi ilmankosteus

    Pääkirjoitus: Metsämme kasvavat tuhat mottia minuutissa

    Artikkelin aiheet
    metsänomistajat
    puun kasvu
    havupuut
    ilmasto
    hiilidioksidiensidonta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla