• Video: Pitkän linjan suomenajokoiramies Rami Saarinen kertoo, millä periaatteilla hän on saanut koirankasvatuksessa aikaan hyviä tuloksia – yksi asia auttaa jokaista koiranomistajaa

    Kun koira toimii, on helppo lähteä oudollekin seudulle kettua jallitamaan.
    Metsä
    25.2.202121:30
    Olli Kangas

    Raumalainen Rami Saarinen on pitkän linjan suomenajokoiramies. Hän tietää, että on nähtävä paljon vaivaa, jos mielii kasvattaa tehokkaan metsästyskaverin itselleen.

    Videolla Saarinen kertoo kasvatusperiaatteista, joilla hän on saanut hyviä tuloksia.

    Avainasemassa on hyvän suhteen luominen koiraan jo pikkupentuna. Saarinen myös vakuuttaa, että jokainen kykenee kasvattamaan itselleen hyvän koiran – jos vain viitsii viettää tarpeeksi aikaa koiran kanssa.

    Kun koira toimii, on helppo lähteä oudollekin seudulle kettua jallitamaan. Tällä kertaa ollaan Humppilan seudulla.

    "Koiramiehen on helppo mennä, jos on kokeneita metsästäjiä, jotka ovat jäljet etsineet. Sinne vain päästetään koira nostamaan kettu ylös", Saarinen toteaa.

    Kartasta tietenkin katsotaan vaaralliset tiet ja metsästysalueen rajat, joissa sopii toimia.

    Ihmissilmin voidaan yrittää arvioida, minkä ikäinen löydetty jälki on. Mutta koira antaa tarkemman tuomion.

    "Koira kertoo kohtuu hyvin, minkä ikäinen jälki on, 6-7 tuntia jälkiä voi vielä lähteä ajamaan", Saarinen kertoo.

    Kasvatusvaiheessa on tärkeä opettaa koira juuri sille eläimelle, jota haluaa metsästää. Metsissä on paljon kiinnostavaa sorkkaa ja muuta häiriötä.

    "Jos tulee väärälle elukalle ajo, sitten vaan keskeytetään ja torutaan, vaihdetaan paikkaa. Ja kun kettu taas löytyy, kehutaan koiraa", Saarinen selvittää.

    Koira rupeaa tällä tavoin pian haluamaan samaa kuin isäntäkin. Ja sehän on hyvässä joukkueessa aika tärkeää. Että on yhteinen tavoite.

    Artikkelin aiheet
    Rami Saarinen
    koirankasvatus
    suomenajokoira
    metsästys
    kettu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle