Inflaatio hämärtää käsitystä puun hintatasosta ‒ seitsemänkymppiä on pian uusi kuusikymppiä

Metsätalous on pitkäjänteistä puuhaa. Sanotaan, että metsän kvartaali, neljännes tilikaudesta, kestää 25 vuotta.

Se on jo liioittelua ainakin Etelä-Suomen kiertoajoilla, mutta yksi on selvää: taimen itämisen ja tukkipuun hakkuun välillä vierähtävä tovi on sen verran pitkä, että inflaatiolla eli yleisen hintatason ja rahan arvon muuttumisella on suuri vaikutus metsätalouden kannattavuuteen.

Maaliskuussa kuluttajahinnat nousivat Suomessa Tilastokeskuksen mukaan 5,8 prosenttia vuotta aiemmasta. Se on paljon enemmän kuin mihin viime vuosina on totuttu. 2010-luvulla inflaatio on pysytellyt keskimäärin 1,3 prosentissa, viime vuoden luku oli 2,2 prosenttia.

Mitä kiihtyvä inflaatio tarkoittaa metsänomistajan kannalta?

Ainakin sitä, että totunnainen tuntuma sopivalle puun hinnalle on hylättävä. Ennen kuin huomaakaan seitsemänkymppiä on uusi kuusikymppiä, ihan normihinta tavaralle. Luku, joka näyttää edellisvuotta korkeammalta, on oikeasti polkenut paikallaan.

Perinteisesti metsää on pidetty hyvänä inflaatiosuojana. Onkin hämmästyttävää, miten vakiona havutukin reaaliarvo on pysytellyt läpi vuosikymmenten, jopa -satojen, aina teollistumisesta alkaen. Hintapiikkejä ja notkahduksia tulee ja menee, mutta rakennuspuun menekkiin voinee luottaa jatkossakin.

Kun puun hintatilastoja tutkii tarkemmin puutavaralajeittain, metsän inflaatiosuoja ei olekaan yhtä pitävä. Ainoa melko vakio näyttää olleen mäntytukin reaalihinta. Neljässä vuosikymmenessä kuusitukin arvostus on noussut, koivutukin laskenut.

Silmiinpistävää on kuitupuun hinta­romahdus. Rahan arvonmuutos huomioiden kuusikuidun hinta on puolittunut 1980-luvun puolivälin jälkeen.

Voi tietysti kysyä, mihin vuoteen ja minkä hintaan kannattaa verrata.

Palkat ovat nousseet 40 vuodessa kaksinkertaista vauhtia kuusitukin hintaan verrattuna, asuntojen hinnat vieläkin enemmän.

Sahatavaran hinnat nousivat viime vuonna kymmeniä prosentteja, tukin hinnat vain muutamia. Näin toimii markkinatalous. Pullonkaulana oli sahojen kapasiteetti, tukin tarjonta riitti kyllä.

Saa nähdä, miten puun hinnat panevat inflaatiolle kampoihin tällä kertaa. Venäläisen puun tuonnin loppuminen vauhdittaa esimerkiksi koivun kysyntää kotimaassa.

Energiapuun hinnan voi olettaa nousevan kuitupuun hinnan rinnalle yhä suuremmassa osassa maata, kun paikataan venäläisen hakkeen ja kaasun jättämää aukkoa. Ei luulisi laskevan havutukin hintojenkaan, jos aiemmin Venäjältä ja Ukrainasta EU:hun tuotu sahatavara korvataan paikallisella tuotannolla.

Puun hinnan vakaus ei auta, jos kustannukset karkaavat vieläkin nopeammin.

Energian hinnan nousu lisää kustannuksia joka portaalla. Niin moottorisahan kuin tukkirekan tankki täyttyvät aiempaa kalliimmalla polttoaineella.

Metsätalouden kannattavimpana investointina mainostettu lannoitus ei toistaiseksi ole järkevää kivennäismailla, koska typpilannoitteen hinta on karannut ennennäkemättömän korkealle.

Edellisen energiakriisin aikaan vuonna 1973 kävi niin, että havutukin keskihinta nousi nykyrahan arvossa mitaten 80 euron hujakoille.

Hauska yksityiskohta on sekin, että vuosien 1973–1974 markkahinnat voi muuttaa nykyeuroiksi suunnilleen ykkösen kertoimella.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.