• ”Tulos ylös”, linjaa Stora Enson uusi toimitusjohtaja – kartongin lisäksi yhtiö satsaa akkumateriaaleihin

    Hans Sohlström luottaa kartonkiin, koska sitä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän kuluttajatuotteiden pakkaamiseen.
    Tilaajalle
    Helposti lähestyttävän oloinen Stora Enson uusi toimitusjohtaja Hans Sohlström esitteli ensimmäisiä linjauksiaan.
    Helposti lähestyttävän oloinen Stora Enson uusi toimitusjohtaja Hans Sohlström esitteli ensimmäisiä linjauksiaan. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Talous
    24.10.202315:09
    Jukka Hämäläinen

    Stora Enson uusi toimitusjohtaja Hans Sohlström on vakuuttunut, että yhtiöllä on paljon kasvupotentiaalia. Kasvu-uralle pääseminen vaatii kuitenkin hihojen käärimistä.

    ”Meidän on toimittava päättäväisesti ja ripeästi kannattavuuden palauttamiseksi. Keskiössä ovat kannattavuus, kassavirta ja osakkeen arvon kasvattaminen”, hän tähdensi yhtiön osavuosikatsauksen yhteydessä.

    Tärkeintä tuloskäännöksen tekemisessä Stora Ensolla on kassavarojen lisääminen. Ensimmäinen vaihe tästä on jo aiemmin kerrottu 1150 hengen vähentäminen. Stora Enson Suomen maajohtaja Seppo Parvi kertoo, että alkuvuoden aikana yhtiö on pystynyt tiristämään käyttöpääomastaan 350 miljoonaa euroa.

    ”Vielä on puristettavissa pari sataa miljoonaa”, hän uskoo.

    Myös Sohlströmin mielestä ”viilauksellakin” saadaan paljon aikaan. Tulosta voidaan parantaa ostoja, myyntiä ja tuotantoa tehostamalla.

    Edellisten lisäksi Stora Enso vapauttaa kassavaroja myymällä Beihain kartonkitehtaan ja 80 000 hehtaarin plantaasimetsänsä Kiinassa.

    ”Kartonki on ydintämme.” Hans Sohlström

    ”Isot investoinnit nielevät varoja, etenkin Oulun tehdas ja tammikuussa hankittu hollantilainen kartonginvalmistaja De Jong”, Sohlström sanoo.

    Yhtiö on jo aiemmin ilmoittanut joistakin tehtaiden lakkauttamisista. Onko uusia vielä tulossa?

    ”Muita rakennesuunnitelmia ei nyt ole, mutta on normaalia strategiatyötä, että tarkastellaan ydinliiketoimintoja, että missä ollaan parhaita.”

    Sohlströmin luotsaama Stora Enso on sitoutunut sekä Oulun paperikoneen muuttamiseen kartonkilinjaksi että kartonginvalmistaja De Jongin hankintaan.

    ”Kartonki on ydintämme. Vaikka nyt kysyntä on laskenutkin, pitkällä tähtäyksellä kartongin kysyntä kasvaa tasaisesti yli syklien. Siihen myötävaikuttavat kestävän kehityksen trendit, kuten muovin korvaaminen.”

    De Jong on Sohlströmin mukaan Stora Ensolle ”strategisesti erittäin tärkeä ja vie yhtiötä oikeaan suuntaan”.

    De Jongin hankkimista kalliisti noin miljardilla eurolla on epäilty yhdeksi syyksi edellisen toimitusjohtajan Annica Breskyn lähtöön. Sohlströmin kommenttien perusteella näin ei olisi. Breskyn lähtöä Sohlström ei kommentoi.

    Sohlström ei ottanut kantaa edeltäjänsä Annica Breskyn äkkilähtöön Stora Enson johdosta.
    Sohlström ei ottanut kantaa edeltäjänsä Annica Breskyn äkkilähtöön Stora Enson johdosta. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Toimitusjohtajan vaihdos syyskuusssa tapahtui vaitonaisesti, eikä hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan tullut julkisuuteen asiasta. Sohlström ei kokenut voivansa kommentoida prosessia.

    ”Ehkä ei ollut paljon lisää kerrottavaa”, hän tyytyi sanomaan.

    Stora Enson tulevaisuuden hankkeisiin liittyy myös puusta erotettavan ligniinin jalostaminen akkumateriaaleiksi. Sohlström uskoo uuden liiketoiminnan mahdollisuuksiin.

    Hans Sohlströmillä on pitkä kokemus metsäteollisuudesta.
    Hans Sohlströmillä on pitkä kokemus metsäteollisuudesta. Kuva: Kari Salonen

    ”Nimen omaan Suomessa on ligniiniin liittyvää erityistä osaamista”, Sohlström viittasi Kotkan Sunilaan jääneeseen koelaitokseen.

    Sen sijaan Lignodeksi nimetyn tuotteen valmistuspaikkaa ei ole vielä päätetty. Ruotsissa siihen olisi eniten raaka-ainetta, mutta asiakkaita olisi Suomessa.

    ”Vielä emme osaa sanoa, pitääkö tuotantolaitoksen sijaita lähellä raaka-ainetta vai asiakkaita”, Seppo Parvi pohdiskeli.

    Stora-Enson yhdistyminen toi varsinkin alkuvaiheessa yhtiöön maaotteluhenkeä. Ruotsalaisen toimitusjohtajan vaihtaminen suomalaiseen herätti kysymyksiä, vieläkö suomalaisilla ja ruotsalaisilla on yhtiössä kissanhännänvetoa. Lisää löylyä keskusteluun heitti tulosjulkistuksen yhteydessä tullut tieto, että ruotsin kieli putoaa pois yhtiön raportointikielistä, jotka jatkossa ovat englanti ja suomi.

    ”Tiedotteitamme luetaan paljon enemmän suomeksi kuin ruotsiksi.” Seppo Parvi

    Ruotsin kielestä luovuttiin käytännön syistä, Parvi totesi.

    ”Yhtiö on virallisesti rekisteröitynyt Suomeen, ja Helsinki on pääpörssimme. Toimintamme helpottuu, kun esimerkiksi vuosikertomuksia ei tarvitse julkaista enää ruotsiksi. Lisäksi huomasimme, että tiedotteitamme luetaan paljon enemmän suomeksi kuin ruotsiksi”, Parvi perusteli.

    Stora Enso vahvistaa läsnäoloaan Suomessa myös kasvattamalla puunosto-organisaatiotaan, sillä viime aikojen metsäteollisuusinvestoinnit Suomessa ovat kiristäneet puumarkkinoita.

    ”Suomessa puusta maksetaan edelleen korkeaa hintaa”, Sohlström sanoi.

    Toimialan markkinoiden alavireen Stora Enso uskoo jatkuvan ainakin vielä loppuvuoden 2023.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enso aikaa nyt keskittyä voiton ja rahavirran tuottamiseen.

      Metsäteollisuus | Stora Enson tulos sukelsi – yhtiö ei saanut pysäytettyä tuloksen luisua

    • Trukkien liike hiljenee monella paperitehtaalla tänä vuonna.

      Metsäteollisuus | Paperituotannon pudotuspeli sulkee tehtaita – koneita hiljenee Suomessa, Saksassa, Itävallassa Belgiassa ja Ranskassa

      Tilaajalle
    • Stora Enso käy läpi murrosta. Kuva on Kotkan Sunilan tehtaalta, jonka yhtiö on päättänyt lopettaa.

      Metsäteollisuus | Stora Enson vaikeneminen nostaa kysymyksiä: Miksi Sohlström on oikea henkilö johtoon?

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle