

Alajalansuo Kouvolan Utissa väreilee toukokuun lopun paahteessa. Luontokuvaaja Mika Honkalinna on palannut yhdelle lempisoistaan parin vuoden tauon jälkeen – ja pienen harhailun, sillä kääntöpaikalta ei löytynyt tuttua polkua.
Keidassuo, kohosuo, kermikeidas. Rakkaalla suotyypillä on monta nimeä. Keidassoita on lähinnä Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla.
”Kuin rahkakakku, keskeltä korkea”, Honkalinna kuvailee. Hän tähyää jyrkänteeltä suon suuntaan ja kertoo, että keidassuot saavat vetensä sateesta.
Luontokuvaaja arvaa, mitä lintuhavaintoja on luvassa. Kurkia, kapustarintoja, lokkiyhdyskunta. Kalasääski on pesinyt Alajalansuolla pitkään. Allikoissa asustaa taveja.
Näissä maisemissa Honkalinna on viettänyt lukuisia öitä piilokojussa. Yksi mieleenpainuvimmista muistosta on pääsiäiseltä 1981, jolloin hän vaelsi paikalle ystävänsä kanssa.
Kallioiselle nuotiopaikalle pystytettiin kahden hengen oranssi harjateltta, joka kasvoi hometta. Hiirien syömiä reikiä paikattiin laastareilla. Yöllä vihmoi lunta ja räntää, kaverukset valuivat teltan jalkopäähän. Teltta kaatui, kaveri sairastui.
”Mutta oli ihana kuunnella ketun rähinää ja lintujen kevätääniä.”
Anjalasta kotoisin oleva Mika Honkalinna tuntee Kymenlaakson metsät yhä kodikseen, vaikka hän asuu nykyään Limingassa.
Liminkaan asettumisen takana on tavallinen tarina, muutto naisen perässä. Avovaimo, Metsähallituksen erikoissuunnittelija Ulla Matturi on sieltä syntyisin. Pari tutustui Liminganlahden lintukuvafestivaalin kautta.
Heillä on kaksi lasta, 9-vuotias Erik ja 8-vuotias Sara, ja vuonna 2015 rakennettu hirsitalo. Sen tekemisestä syntyi kirja Talo metsässä.
”Aito lähiluontokirja. Kaikki kuvat on otettu ilman turvautumista moottorikäyttöisiin kulkuneuvoihin”, selittää Honkalinna, jolle kertyy reissupäiviä vuosittain sadasta sataanviiteenkymmeneen.
”Ihan riittävästi, jos kotiväeltä kysyy.”
Kuvaamisen ja piilokojussa väijymisen lisäksi Honkalinnan reissuihin kuuluu kurssien pitämistä, esityksiä ja näyttelyiden valmistelua. Työkeikkoja on Hangosta Inariin, joskus Ruotsissa ja Norjassakin.
”Yritän sovitella niitä niin, että olisi useampi homma samalla suunnalla.”
Kotipäivinään Honkalinna heittää lapset koulubussille kahdeksaksi. Sen jälkeen alkaa töiden käynnistely.
Työn sisällössä ei ole valittamista, sillä Honkalinna saa tehdä sitä mitä haluaa. Epätoivon hetkiä ovat tuoneet välillä talousasiat.
”Turhia huolia, menevät nopeasti ohi”, Honkalinna tuumaa. ”Raha ei ole minun valuuttani. Jos elän vanhaksi, tuskin minä sitä kadun, etten ole rikastunut.”

Honkalinna laskee reppunsa kalliolle. Askellus raskaiden kuvausvehkeiden kanssa on sujunut ketterästi, vaikka oikea polvi hajosi viime talvena Lapissa. Mono ei irronnut jalasta, ja mies tömähti polvilumpio edellä jäiseen maahan.
”Ainoa terve paikka, ja sekin meni rikki.”
Honkalinna osoittaa tummia jänteitä, jotka erottuvat laajalle levittäytyvän suon pinnasta. Alajalansuolla on kokoa 450 hehtaaria. Kouvolan mittakaavassa se on iso suo.
”Koko on suhteellista. Kaikki Kymenlaakson suuret suot mahtuisivat yhdelle isolle aapasuolle.”
WWF Suomen Vuoden luontokirjaksi valitun Korppiretken (Maahenki 2015) joutsenkuva on otettu täällä. Honkalinnalta on ilmestynyt yhdeksän kirjaa, ja parhaillaan hänellä on tekeillä uusi kuvateos soista.
Honkalinna näpertää droonin valmiuteen ja ohjaa sen ilmaan. Lennokki sähisee paikallaan, kunnes se katoaa vauhdilla suon ylle.
Viime kesänä Honkalinna lainasi droonia, jolla hän ajatteli ottaa muutamia ilmakuvia tulvivista aapasoista työn alla olevaan suoprojektiinsa. Pari lentokertaa riitti, kun hän tajusi ilmakuvauksen visuaaliset mahdollisuudet ja tilasi oman pienoiskopterin.
”Sitten kiersinkin Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin soita heinäkuusta marraskuuhun.”
Honkalinna kuvasi soita suoraan ylhäältä 50–120 metrin korkeudesta. Korkealta katsottuna suovesi on merensinistä ja rönsyilevät suoaukeat kuin soluviljelmiä.
”Yksi nuori kaveri New Yorkista katseli pitkään vedosta seinälläni ja totesi, että tämä on suo. Sen sijaan moni suomalainen ei ole arvannut, mitä suokuvani esittävät.”
Liro ääntelee. Lokki ajaa korppia tiehensä. Kapustarinta virittää haikean liverryksen.
Suo on ollut aina olennainen osa Honkalinnan retkiä. Kun hän sanoo menevänsä metsään, se tarkoittaa myös sitä, että hän menee suolle.
”Hämärä kevätaamu, kostea ilma, lintujen äänet. Suo on oma maailmansa omine tuoksuineen.”
Aapasuolla voi Honkalinnan mukaan kokea villin kosketuksen. Kun katselee suosaareketta, ei tiedä, kestääkö meno sinne puoli tuntia, puoli päivää vai saavuttaako sitä koskaan. Aapasuon yli ei mennä niin että heilahtaa. Pitää valita oikea jänne, jota seurata. Jos valitsee väärän, joutuu palaamaan takaisin.
Erämaissakin on polkuja ja autiotupia. Luonnontilaiset suot ovat niitä harvoja paikkoja, joissa ihmisen käden- ja jalanjälki ei näy.
”Suoluonto on niin alkuperäistä suomalaista luontoa kuin olla voi”, Honkalinna sanoo ja huokaisee.
”Jollei sitä ole kuivatettu ja muutettu metsäksi tai turpeenottopaikaksi. Jotkut suot ovat jääneet tekojärvien alle.”
Kymenlaakson mosaiikkimainen maisema miellyttää Honkalinnan silmää. Maakunnasta löytyy kaikkea pienissä määrin.
”Kouvolasta on 50 kilometrin säteellä meri, Repoveden jylhät kalliot, järvimaisemaa, jokisuistoa ja harjuja. Kaikkea muuta paitsi tuntureita.”
Kivikkoinen maasto vanhoine mäntyineen on Honkalinnalle rakkain. Ja ihan paras paikka on vanhan metsän suosaareke, jossa lepää sammaloituneita kiviä.
”Sieltä, omasta piilopaikastani, voin tarkkailla kaikkea ympärilläni. Mielipaikka kertoo kai jotain persoonallisuudesta.”
Honkalinna pakkaa tavaransa ja alkaa rämpiä kohti kääntöpaikkaa. Leirikeskusmajoituksessa pitäisi vielä jaksaa seurustella muiden Kouvolaan kokoontuneiden luontokuvaajien kanssa.
Volkswagenin tila-auto on perhemallia, mutta perhe ei mahdu sisälle ilman raivausta. Takaosa ja penkit ovat täynnä luontokuvaajan varusteita. Mukana ovat jopa metsäsukset, sillä vielä alkuviikosta Honkalinna oli Lapin lumilla.
Etelään hän ajoi Kouvolan taidemuseo Poikiloon ripustetun näyttelynsä avajaisiin. Esillä on kaksi kokonaisuutta, soiden ilmakuvista rakennetun Suomaan lisäksi Puuteema, jossa nähdään lähikuvia tavallisten puulajiemme pintarakenteesta.
”Se on ollut sivuprojektini vuosien ajan. Puun muodot ovat vain niin kauniita ja pysäyttäviä.”
Honkalinna on kuvannut ja kirjoittanut ammatikseen vuodesta 1998 lähtien. Päivätyönsä tukkuliikkeessä hän lopetti vuonna 1993, ja sen jälkeen hän teki viisi vuotta monenlaista pätkätyötaiteilua.
Hän arvelee, että luonnossa viihtyminen on myötäsyntyinen ominaisuus. Hänen varhaisimmat muistonsa liittyvät vuodenkiertoon ja kasvien tuoksuihin.
”Isän kanssa mentiin kesäöisin kuuntelemaan pöllöjä. Teimme lepakko-, karpalo- ja onkiretkiä. Isä ei ollut varsinainen luontoihminen mutta vaistosi varmaan, minne junnu kannattaa viedä.”
Huhtikuun viimeinen viikko vuonna 1978 oli pari kuukautta vaille 14-vuotiaalle Honkalinnalle merkittävä. Kuin uskoontulon tai valaistumisen hetki, jonka muistaa yhä tarkalleen.
Silloin hän polki fillarilla Junkkarin vuorelle Anjalaan ja alkoi etsiä korpin pesää alakautta, taiteili vuorenalusen kivilouhikossa ja jyrkässä rinnelehdossa. Edetessään ylöspäin hän kohtasi risukasan. Kolme liki lentotaitoista poikasta romahtaneessa pesässä. Ilta-aurinko, paahteinen jyrkänne, kallioseinästä kaikuva emon varoitusmekkala, linnun tuoksu nenässä.
”Oli elämä ennen sitä ja elämä sen jälkeen”, Honkalinna toteaa.
Hän palasi kotiin ahmimaan kirjoista kaiken tiedon korpeista, salomaiden älykkäistä asukeista. Pian hän oli taas korpinpesällä mukanaan mummonsa pokkarikamera. Poika näppäsi ensimmäisen luontokuvansa.
”Sillä tiellä ollaan.”
Ikä? 57
Kotipaikka? Liminka
Perhe? Avovaimo, kaksi alakouluikäistä lasta ja koira
Työ? Luontokuva-alan lentojätkä
Julkaisut? Yhdeksän luontokirjaa
Harrastukset? Lukeminen ja kuljeskelu koiran kanssa
Lempimetsä? Pohjoinen havumetsä
Paras tuoksu metsässä? Keväällä lumen alta paljastuva juureva maa
Lempipuut? Mänty ja pihlaja
Lempilintu? Korppi
Ajankohtaista? Honkalinnan suo- ja puukuvia on esillä Kouvolan taidemuseo Poikilossa 28.8. asti
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2022
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
