• Puukauppoja on tehty vähemmän kuin kolmena viime vuonna

    Viime vuoden puumäärästä ollaan jäljessä jo yli 22 prosenttia.
    Viime vuonna marras–joulukuussa Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten viikoittaiset ostomäärät yksityismetsistä ylittivät miljoona kuutiometriä. Tänä vuonna vastaaviin lukuihin ei yllettäne.
    Viime vuonna marras–joulukuussa Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten viikoittaiset ostomäärät yksityismetsistä ylittivät miljoona kuutiometriä. Tänä vuonna vastaaviin lukuihin ei yllettäne. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    28.10.201920:40
    Juha Kaihlanen

    Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat yksityismetsistä viime viikolla puuta 612 197 kuutiometriä.

    Vastaavalla viikolla viime vuonna ostomäärä oli yli miljoona kuutiometriä.

    Viime viikon loppuun mennessä Metsäteollisuuden jäsenet olivat tehneet puukauppoja yksityismetsänomistajien kanssa 25,3 miljoonasta kuutiometristä.

    Vuosi sitten tähän aikaan kauppoja oli solmittu 32,5 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on vähentynyt näin viime vuodesta 22,3 prosenttia.

    Yksityismetsien puukauppa on jäänyt jälkeen myös vuosien 2017 ja 2016 vauhdista.

    Viime vuonna marras–joulukuussa viikoittaiset ostomäärät ylittivät miljoona kuutiometriä. Viikolla 50 Metsäteollisuuden jäsenet ostivat yksityismetsistä peräti 1,6 miljoonaa kuutiometriä.

    Tämän vuoden lopulla ei vastaavaan yllettäne lähellekään, vaan tulevina viikkoina ero viimevuotiseen kauppamäärään kasvanee edelleen.

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    Metsäteollisuus ry
    metsätalous
    yksityismetsät
    puumarkkinat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle