• Stora Enso pahoittelee metsäkoneenkuljettajan asiatonta käytöstä Hukkajoella, pääurakoitsija ei kommentoi

    MT on yrittänyt tavoittaa Hukkajoella raakkututkijan kohdannutta ajokoneen kuljettajaa.
    Raakkujen yli ajettiin metsäkoneilla jopa satoja kertoja Suomussalmen Hukkajoella. Tapaus paljastui elokuun puolivälissä, kun paikalle sattuneet tutkijat näkivät koneet työssään.
    Raakkujen yli ajettiin metsäkoneilla jopa satoja kertoja Suomussalmen Hukkajoella. Tapaus paljastui elokuun puolivälissä, kun paikalle sattuneet tutkijat näkivät koneet työssään. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsäteollisuus
    6.9.202414:00
    Suvi Jylhänlehto

    Suomussalmen Hukkajoella ajokoneen pysäyttänyt raakkututkija Myyri Sysivesi kertoi kuljettajan puhuneen hänelle asiattomasti.

    ”Voisit ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle puhumaan”, Sysivesi kertoi kuljettajan sanoneen sen jälkeen, kun kuljettaja oli pyytänyt lopettamaan keskustelun kuvaamisen. MT on nähnyt kyseisen videon.

    MT on yrittänyt pääurakoitsijan toimitusjohtajan kautta tavoittaa kyseistä kuljettajaa kertomaan omin sanoin tapahtuneesta. Toimitusjohtaja ei halunnut välittää yhteystietoja puolin eikä toisin, eikä myöskään kommentoida itse tapausta.

    MT ei kerro pääurakoitsijana toimineen metsäkoneyrityksen tai sen toimitusjohtajan nimeä, sillä poliisitutkinta on kesken.

    Stora Enson viestintäjohtaja Ingrid Peura toteaa sähköpostitse, että kuljettajan kommentointi oli täysin asiatonta ja yrityksen arvojen ja toimintatapojen vastaista.

    ”Olemme hyvin pahoillamme siitä. Meillä on nollatoleranssi tällaiselle puheelle”, hän kirjoittaa.

    ”Toivomme todella, että Hukkajoen tapaus oli poikkeus.” Ingrid Peura

    Peuran mukaan on vaikea ottaa kantaa, kuinka tavallisia epätasa-arvoiset puheet ovat hakkuutyön piirissä.

    ”Toivomme todella, että Hukkajoen tapaus oli poikkeus.”

    Peura kertoo, että Stora Ensolla on selkeät toimintaohjeet ja koulutukset kumppaneille ja alihankkijoille.

    ”Näissä käsitellään muun muassa ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuuskysymyksiä ja kaikenlaista häirintää.”

    Lisää aiheesta
    • Metsäkoneella on ajettu Suomussalmen Hukkajoella raakkujen yli. Lisäksi jokeen oli ajourilta päätynyt runsaasti mutaa, hiekkaa ja hakkuutähteitä.

      Luonto | Katso video: Tutkija kuvasi, kun tuhannet raakut tuhoutuivat – ”Metsäkoneen kuljettaja suhtautui ylimielisesti”

    • Raakkujen pelastustöitä perjantaina 23.8. Hukkajoella.

      Luonto | Pahinta on piittaamattomuus – raakkujoen pohjamudista paljastui myös synkkä, perinteinen valta-asetelma

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa