Puukaupan osapuolet ovat selvästi vaihtaneet lomamoodiin, sillä puukauppojen määrä laski viime viikolla vuoden alimpaan lukuun. Neljän viikon keskiarvolla mitaten heinäkuun toisella viikolla Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat puuta yksityismetsistä 302 000 kuutiota, kun vielä edellisellä viikolla ostomäärä oli 548 000 kuutiota.
Kuluvan vuoden kumulatiivinen kauppamäärä Metsäteollisuuden jäsenillä oli 20,5 miljoonaa kuutiometriä eli suunnilleen viime vuoden tasoa.
Puun hintaan heinäkuun hiljainen viikko ei sen sijaan vaikuttanut. Kantohinnat pysyivät melko tarkasti samalla tasolla kuin mihin ne asettuivat edeltävällä viikolla 27. Silloin hinnat olivat kääntyneet pienoiseen laskuun.
Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat viikolla 28 kuukauden liukuvalla keskiarvolla tarkastellen kuusitukkia 84,74 eurolla, mäntytukkia 83,45:llä ja koivutukkia 67,28 eurolla kuutiometriltä.
Kuusikuidusta maksettiin viime viikolla kuukauden keskiarvolla mitattuna 35,46 euroa, koivukuidusta 34,17 ja mäntykuidusta 34,10 euroa kuutiolta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
