• UPM:n sellu- ja vaneritehtaidentulokset paranivat alkuvuonna

    UPM investoi Lappeenrannan Kaukaan sellutehtaan kehittämiseen 50 miljoonaa euroa. Uusiutuvan dieselin tuotanto alkoi 180 miljoonaa euroa maksaneessa biojalostamossa Kaukaalla tammikuussa. Markku Vuorikari
    UPM investoi Lappeenrannan Kaukaan sellutehtaan kehittämiseen 50 miljoonaa euroa. Uusiutuvan dieselin tuotanto alkoi 180 miljoonaa euroa maksaneessa biojalostamossa Kaukaalla tammikuussa. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Metsä
    29.7.201516:00
    Juha Kaihlanen

    UPM paransi tammi–kesäkuussa odotetusti tulostaan verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon.

    UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen myhäili tiistaina tyytyväisenä ja totesi laivan kääntämisen sujuneen hyvin. Sillä hän viittasi yhtiön paperikapasiteetin leikkauksiin ja muiden tuotteiden liikevaihdon kasvuun.

    ”Meillä on hyvät lähtökohdat tuloskasvuun.”

    Hyvään tulokseen UPM:n liiketoiminnoista ylsivät sellu- ja vaneritehtaiden lisäksi tarrayksiköt ja Kiinan Changshun paperikoneet sekä energiantuotanto. Sellun osuus yhtiön liikevaihdosta oli runsas viidennes, mutta liiketuloksesta sellusta kertyi puolet.

    Sellun hinnannousu euroissa paransi sellutehtaiden tulosta, mutta lisäsi kustannuksia paperitehtailla.

    Energiantuotannon tulos laski, mutta sen osuus liiketuloksesta oli sellun jälkeen toiseksi suurin. Liiketulos liikevaihdosta ylsi tammi–kesäkuussa sähkön hinnan alenemisesta huolimatta huimaan 40 prosenttiin.

    Paperintuotannosta Euroopassa kertyy UPM:n liikevaihdosta yhä lähes puolet, mutta kyseisen liiketoiminnan tulos painui tammi–kesäkuussa tappiolle. Tappiota selittää painopaperien kysynnän ja hintojen viiden prosentin lasku edellisvuodesta.

    UPM vastasi kutistuvaan kysyntään sulkemalla sanoma- ja aikakauslehtipaperikoneiden kapasiteettia 800 000 tonnia. Koneet pysähtyivät lopullisesti Shottonissa Isossa-Britanniassa ja Chapelle Darblayn tehtaalla Ranskassa sekä kotimaassa Jämsänkoskella Jämsässä ja Kaukaalla Lappeenrannassa.

    Pesosella on vahva usko, että UPM:n paperintuotannon kannattavuus Euroopassa paranee vuoden loppua kohti koneiden käydessä tehokkaammin.

    ”Nyt koneidemme käyntiasteet ovat selvästi yli 90 prosentin.”

    UPM:n kasvuhankkeista Lappeenrannan biojalostamon uusiutuvan dieselin kaupallinen tuotanto alkoi tammikuussa. Pesosen mukaan teknologia toimii ja tuotteen laatu on kunnossa. Jalostamo ei kuitenkaan vielä käy täysillä.

    Changshun tehtaalla Kiinassa valmistuu tänä vuonna 277 miljoonaa euroa maksanut yksikkö, joka tuottaa 360 000 tonnia tarramateriaalia ja erikoispapereita.

    Kymin sellutehtaan 170 000 tonnin laajennus Kouvolassa saadaan tuotantoon tämän vuoden loppuun mennessä. Samalla kuitupuun käyttö kasvaa vuodessa 800 000 kuutiometriä.

    Lappeenrannan Kaukaan sellutehtaalle UPM investoi tämän ja ensi vuoden aikana 50 miljoonaa euroa. Tavoitteena on parantaa tehokkuutta ja toiminnan joustavuutta. Pesonen ei paljastanut, kuinka paljon selluntuotanto kasvaa Lappeenrannassa.

    Vanerintuotannon liiketulos parani tammi–kesäkuussa selvästi vuodentakaisesta. Liiketulosprosentti nousi 9,9:stä 13,8:aan.

    ”Vaneri on ollut hyvässä vauhdissa jo useamman vuosineljänneksen”, Pesonen kehui.

    UPM vahvistaa asemaansa Euroopan johtavana vanerintuottajana kaksinkertaistamalla Viron Otepään vaneritehtaan kapasiteetin 90 000 kuutiometriin vuodessa.

    Valtioneuvosto ei myöntänyt viime syksynä jatkoaikaa Teollisuuden Voiman rakennuslupa-anomukselle Olkiluodon neljännestä ydinvoimalasta. Näin TVO luopui hankkeesta.

    UPM kirjasi 19 miljoonan euron tappion suunnittelukuluista. UPM:n osuus voimalasta oli runsas neljännes.

    Juha Kaihlanen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    UPM
    sellu
    vaneri
    teollisuus
    liiketulos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle