Metsänomistaja harmittelee metsäalan vanhakantaisuutta: ”Edelleen monet metsäneuvojat ja puunostajat haluavat jutella miehen kanssa, vaikka omistaja olisi nainen”

Porin Laviasta löytyy komea kallio. Kyseinen Pipovuori on metsänomistaja Marja Tervaselkä-Jalosen ja hänen miehensä Jari Jalosen mielipaikka. Männikköiseltä, jäkälän värjäämältä kalliolta avautuu näkymä sinisenä kimmeltävälle Karhijärvelle ja keväistä vehreyttään loistavalle peltoaukealle.

”Tämä on kuin kansallismaisema ja samalla minun lapsuudenmaisemani, tärkeä osa sukumme historiaa. Vanhempani perustivat Pipovuoren laelle puolentoista hehtaarin suojelualueen 25 vuotta sitten. Tämän näkymän säilytämme lahjana tuleville sukupolville”, Marja kertoo.

Kun Laviasta oli vielä suora yhteys merelle, kalastajat yöpyivät Pipovuoren laella. Heidän jäämistöään 1300-luvulta on löydetty vuorelta. Mäeltä on otettu Marjan äidin suvun hautakiviä, ja siellä on sijainnut tervanpolttomiilu.

”Metsät ovat meille ennen muuta henkinen voimavara. Tunneside metsään on vähintään yhtä tärkeä kuin sen tuottama aineellinen hyöty. Haluamme, että metsien käsittelyssä otetaan huomioon myös luontoarvot”, Jari Jalonen tiivistää pariskunnan yhteiset ajatukset.

Viiden hehtaarin ”perämetsään” ei ole koskettu. Satavuotias kuusikko kaipaisi kuitenkin jo käsittelyä, Marja Tervaselkä-Jalonen ja Jari Jalonen katselevat. Kuva: Markku Pulkkinen

Marja Tervaselkä-Jalosesta tuli metsänomistaja vuonna 2002. Silloin hän sai kotitilansa sukupolvenvaihdoksen yhteydessä perintönä metsäpalstan erämaisen Hirvijärven rannalta. Vuonna 2010 Marjan äidin omistamat kolme metsäpalstaa myytiin kolmelle tyttärelle. Tasapuolisuuden vuoksi metsäpalstat arvottiin, ja Marja sai silloin Pipon palstan.

”Metsien sukupolvenvaihdos sujui sopuisasti. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on nyt vastuullani pala Suomea. Olemme yksi lenkki sukupolvien ketjussa.”

Jari innostui metsien hoidosta yhtä paljon kuin vaimonsakin. Metsästä tuli pariskunnalle nopeasti rakas, yhteinen harrastus. Omissa metsissä käydään ilman raivaussahaakin, retkeilemässä ja marjastamassa.

Marja sai hyviä metsänhoito-oppeja jo kotoaan, sillä hänen isänsä Juhani Tervaselkä, hoiti metsiä innokkaasti ja ammattitaitoisesti ja kasvatti tilan metsäpinta-alaa. Hän sai aikoinaan Tapion hopeisen ansiomerkin metsänhoidosta. Marjan isoisä Jussi Tervaselkä oli puolestaan käynyt 1930-luvulla Tuomarniemen metsäkoulun.

”Tuntuu, että jouduimme isoihin saappaisiin, mutta isäni on antanut meille hyvin tilaa tehdä omia ratkaisujamme. Isäni lisäksi olemme saaneet paljon metsätietoa UPM:n pitkäaikaiselta ostomieheltä Jussi Mustajärveltä. Hän jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle, ja tällä hetkellä meillä ei ole vakituista luottoneuvojaa”, Marja harmittelee.

Pipokorut ovat saaneet innoituksensa ja nimensä Marja Tervaselkä-Jalosen metsäpalstasta. Pönttö-korut ovat erityisen suosittuja. Kuva: Markku Pulkkinen

”On tärkeää saavuttaa luottamus puunostajan kanssa, sillä puiden myynti on tunnepitoinen asia. Tupaan asteleva pikkukenkämies ei riitä, vaan ostajan pitää lähteä kanssamme metsään”, Jari Jalonen painottaa. ”Metsänhoitoyhdistyksen puoleen kääntyminen on ollut harkinnassa, mutta yhdistyksen johdolla muutama vuosi sitten toteutetun hakkuun jälki ei miellyttänyt silmäämme. Tuli ryppy rakkauteen.”

Marja Tervaselkä-Jalonen antaa puun ostajille lisää ajattelemisen aihetta: ”Metsäalan kulttuuri on hieman vanhakantaista. Edelleen monet metsäneuvojat ja puunostajat haluavat jutella miehen kanssa, vaikka metsän omistaja olisi nainen.”

Saman tien hän antaa tunnustusta omalle miehelleen.

”Olemme Jarin kanssa metsäasioissa samoilla linjoilla ja päätämme kaikki metsäasiat yhdessä. On helpompi tehdä isojakin päätöksiä, kun on kumppani, jonka kanssa voi puntaroida asioita.”

Tervaselän suvussa on tehty metsänhoitosuunnitelmia vuodesta 1958 lähtien. Marjan omistamien palstojen viimeisin metsäsuunnitelma on vuodelta 2009. Sen päivittäminen on parhaillaan harkinnassa, sillä metsäsuunnitelman pohjalta on helpompi aikatauluttaa tulevia hoitotöitä ja puunmyyntejä.

Jari hoitaa mielellään taimikoita raivaussahalla ja pilkkoo tuulenkaatoja polttopuiksi. Hän arvelee, että yhteensä 60 hehtaarin palstojen metsätöissä kuluu noin kuukauden päivät vuodessa.

”Ei tule niin tarkkaan laskettua, kun homma ei tunnu yhtään työltä.”

Istutukset ovat olleet koko perheen talkoita. Kaksi vuotta sitten oli viimeisin, vajaan kahden hehtaarin istutusurakka, jossa pariskunnan kaikki kolme lasta olivat mukana.

Jari on käynyt metsiin liittyen hirrenveistokurssin ja muutamia metsäkeskuksen kursseja. Marja on menossa seuraavaksi raivaussahakurssille.

”Olen kiitollinen siitä, että minulla on nyt vastuullani pala Suomea”, Marja Tervaselkä-­Jalonen sanoo. Kuva: Markku Pulkkinen

Jatketaanpa matkaa Pipovuorelta 25 kilometrin päässä sijaitsevalle Hirvijärven palstalle. Siellä sijaitsee vankaksi varttunut ”perämetsä”, johon ei ainakaan tämänhetkisen linjauksen mukaan hakkuukoneilla ole asiaa.

Metsätielle käännyttäessä Jari painottaa, että metsätiet kannattaa pitää hyvässä kunnossa. Teiden kunto vaikuttaa hoitotöiden tekemiseen, puun myyntihintaan ja metsän arvoon.

Hyväkuntoisen metsätien varren muutkin metsänomistajat ovat hoitaneet palstansa mallikelpoisesti. Melkein kohina kuuluu, kun neulaset imevät ahnaasti hiilidioksidia. Kun naapurin metsä on hyvässä kasvukunnossa, se kannustaa hoitamaan myös omia metsiä.

Jaloset teettivät Hirvijärven palstalla viiden hehtaarin harvennushakkuun kuutisen vuotta sitten, ja männyt lihovat nyt kiivasta tahtia. Ojitusta korjattiin kymmenisen vuotta sitten.

Järven rannalla olevaan metsikköön ei ole koskettu. Sieltä löytyy metsäretkiltä tuttu nuotiopaikka ja vene kalareissuja varten. Myös Hirvijärven palstaan liittyy suvun tunnesiteitä, sillä järven rannalla oli Marjan taatan piilopirtti vuonna 1918.

Metsätien päättyessä astumme vanhan kuusikon viileyteen ja vihertävään hämärään. Perämetsään ei todellakaan ole koskettu vuosikymmeniin. Noin viiden hehtaarin kuvio kasvaa keskimäärin satavuotiasta kuusikkoa. Puut ovat niin järeitä, että pariskunta alkaa pohtia, pitäisikö kuvio kuitenkin hakata lähivuosina metsänhoidollisista syistä.

”Aina se avohakkuu vähän kirpaisee. Ainakin haluamme kuulla asiantuntijoilta, mitä eri vaihtoehtoja metsien käsittelyyn on”, Jari pohtii.

Kun perämetsäkin on nähty, on aika tutustua pariskunnan mielenkiintoiseen harrastukseen, puukorujen tekemiseen. Korupaja sijaitsee perheen kodissa Raumalla noin sadan kilometrin päässä metsäpalstoista.

Kipinä puukorujen tekemiseen syttyi neljä vuotta sitten, ja missäs muualla kuin metsässä. Ensimmäinen koru syntyi Marjan toiveesta saada yksinkertaiset, puusta tehdyt korvakorut. Jari kätevänä miehenä toteutti toiveen. Hetken päästä moni muukin halusi samanlaiset. Siitä Marja sai ajatuksen perustaa korutoiminimen, jonka nimeksi tuli Pipokorut hänen metsäpalstansa mukaan.

Marjalle käsillä tekeminen on luontaista, sillä hän opettaa tekstiilityötä Rauman normaalikoulussa.

Jarillakin ovat kädentaidot hallussa, sillä hän on nikkaroinut aina. Takana on oman kodin rakentaminen, ja vanhaa kesämökkiä kunnostetaan joka vuosi. Leipätyökseen Jari kiertää kauppoja elintarvikealan konsulenttina, joten korujen myyntitaidotkin löytyvät omasta takaa.

Autotalliin on turha enää sovittaa autoa, sillä sen täyttävät puuntyöstövälineet ja korujen raaka-aineet. Omasta metsästä korupuu ei kuitenkaan tule, sillä sahatavaraa saa helpommin erikoispuihin keskittyneeltä raumalaiselta puusepältä. Koruja valmistetaan tällä hetkellä koivusta, lepästä ja tammesta.

Tarkkaan työhön tarkoitettu korupaja löytyy omakotitalon yläkerrasta. Työnjakona on se, että Marja suunnittelee ja luonnostelee korut ja Jari kertoo, onko niiden valmistaminen teknisesti mahdollista.

”Kaikella on tarkoituksensa. Jos en olisi saanut Pipon metsää vanhemmiltani, ei olisi myöskään syntynyt Pipokoruja”, Marja hymyilee.

Koruissa on paljon metsäisiä aiheita, esimerkiksi linnunpönttöjä ja marjoja. Pipokoruja myydään messuilla, omassa verkkokaupassa sekä jälleenmyyjien kautta. Marjan ja Jarin haaveena on tehdä koruista ja metsien hoitamisesta joskus ammatti molemmille.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2019.

• Hoida taimikoita ja pidä harvennukset ajan tasalla.
• Pidä metsätiet hyvässä kunnossa, ne nostavat palstojen arvoa.
• Tunne metsäsi ja käy siellä jokaisena vuodenaikana. Hyvin hoidettu metsä on metsänomistajalle kunnia-asia.
• Halaile puita, puiden halailu tekee hyvää.
• Kulje metsissä jälkipolvien kanssa ja kerro palstoihin liittyviä tarinoita, niistä syntyy tunneside metsään.