• Videolla sudenpennut sokkotreffeillä urakoitsijan traktorin valoissa – "Pidän aina kännykkää käden ulottuvilla, sillä susia näkee tavan takaa"

    Eläimiä ei haitannut, vaikka traktorin valot valaisivat kirkkaasti lähitienoon.
    Metsä
    27.8.202011:17
    Veikko Niittymaa

    Kaksi nuorta sutta ilmestyi pöytyäläisen urakoitsijan Kai Maanpään traktorin valoihin tiistain vastaisena yönä. Eläimet eivät kavahtaneet traktoria eikä kirkkaita valoja.

    Maanpää oli lanaamassa paikallistietä yöllä ja kääntyi takaisin Rahkiontiellä, kun vastaan jolkotteli nuori susi. Toinen nousi tien penkasta aivan traktorin vieressä.

    Maanpää risti videon sudenpentujen sokkotreffeiksi.

    "Pidän aina kännykkää käden ulottuvilla, sillä susia näkee tavan takaa, samoin muita eläimiä. Hiljan kuvasta erotti seitsemän suden lauman."

    Maanpää käy lanaamassa teitä usein öisin, kun maassa on kastetta eikä soratie pölyä kuten päivällä. Lisäksi kulkijoita on öisin vähemmän.

    Toisaalta nuoria rallikuskeja tulee silloin tällöin vastaan eivätkä edes traktorin massiiviset valot tunnu aina menoa haittaavan, Maanpää kertoo.

    Artikkelin aiheet
    susi
    Pöytyä
    traktori
    videotallenne
    yötyöt
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle