• Uutissuomalainen: Matkailijat eivät ehkä kohta enää saa tuoda marjoja Venäjältä

    Syyskuun alusta lähtien useimpien marjojen ja hedelmien tuontiin tarvitaan kasvinterveystodistus.
    Mikäli uutta kasvinterveyssäädöstä aletaan soveltaa kirjaimellisesti, johtaa se matkustajatuonnin kieltämiseen. Tähän asti esimerkiksi mustikoita on saanut tuoda maahan vapaasti Venäjän Euroopan puoleisesta osasta.
    Mikäli uutta kasvinterveyssäädöstä aletaan soveltaa kirjaimellisesti, johtaa se matkustajatuonnin kieltämiseen. Tähän asti esimerkiksi mustikoita on saanut tuoda maahan vapaasti Venäjän Euroopan puoleisesta osasta. Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    21.8.201915:50
    Matti Tuominen

    Matkailijat eivät ehkä enää tämän syksyn jälkeen saa tuoda marjoja Venäjältä. Muutoksen taustalla on EU:n uusi kasvinterveyssäädös. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

    Mikäli uutta kasvinterveyssäädöstä aletaan soveltaa kirjaimellisesti, johtaa se matkustajatuonnin kieltämiseen. Tähän asti esimerkiksi mustikoita on saanut tuoda maahan vapaasti Venäjän Euroopan puoleisesta osasta.

    Ruokaviraston ylitarkastaja Paula Lilja toteaa Uutissuomalaiselle, että EU-komissio voi tulevaisuudessa antaa erillisen säädöksen, jossa säädetään poikkeuksista yksityishenkilöiden omaan käyttöönsä tuomille tuotteille.

    Syyskuun alusta lähtien useimpien marjojen ja hedelmien tuontiin tarvitaan kasvinterveystodistus. Syyskuun alusta joulukuun puoliväliin saakka ilman kasvinterveystodistusta saa tuoda maahan enintään kolme marjakiloa. Tuonnin kiloraja on henkilö- ja tuotekohtainen.

    Uutissuomalainen: Marjojen tuominen Venäjältä saattaa loppua – useimpiin EU:n ulkopuolelta tuotaviin marjoihin tarvitaan kasvinterveystodistus

    Artikkelin aiheet
    marjojen tuonti
    kasvinterveystodistus
    EU-säädös
    Ruokavirasto
    Venäjä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio