
Sähkön hinnan rajun nousun vuoksi osa sahayrityksistä harkitsee tuotannon ajoittamista yövuoroihin, jolloin sähkön hinta on alimmillaan.
Yrityksittäin tilanne vaihtelee paljon riippuen siitä, millaisia sopimuksia kullakin yrityksellä on sähköntoimittajien kanssa.
Pohjois-Pohjanmaalla toimivan Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Kalle Junnikkala kertoo, että yrityksen sahalaitoksessa Kalajoella ajettiin ennen kesälomia kolmea vuoroa ja Oulaisissa kahta.
Nyt Kalajoella on heikentyneen markkinatilanteen vuoksi Junnikkalan mukaan hieman jarruteltu ja vähennetty tuotantoa välillä kahteen vuoroon.
Kallis sähkö on noussut merkittäväksi lisätekijäksi tuotannon suunnittelussa.
"Olemme kyllä laskeskelleet, olisiko jo edullisempaa ajaa yöllä ja käyttää päivävuoro huoltotöihin", Junnikkala sanoo.
Junnikkala Oy:lle sähkön hinta on noussut toimitusjohtajan mukaan useita kymmeniä prosentteja. Vielä ei kuitenkaan puhuta hinnan moninkertaistumisesta.
Juupajoella Pirkanmaalla toimivan JPJ-Woodin toimitusjohtaja Markus Luodelahti sanoo, ettei yrityksessä ole vielä pohdittu vuorojärjestelyjen muutoksia kalliin sähkön vuoksi.
"Meillä sähkön hinta on kiinnitetty sopimuksessa pidemmäksi aikaa eikä sen takia ole tarvetta miettiä vuorojärjestelyjä."
JPJ-Woodin saha on käynyt kahdessa vuorossa viitenä arkipäivänä viikossa.
Jos sähkön hinta moninkertaistuisi nykyisestä, muuttuisivat kustannuslaskelmat Luodelahden mukaan luonnollisesti merkittävästi.
Työntekijän yövuorolisä on 2–3 euroa tunnilta. Sähkön hinnan kymmenkertaistuminen nostaisi keskisuuren sahayrityksen kuukausittaisen sähkölaskun useisiin satoihin tuhansiin euroihin.
Luodelahti toteaa, ettei päivävuoron vaihtaminen yövuoroon ole kuitenkaan kaikille yrityksille yksinkertaista.
"Löytyykö halukkaita työntekijöitä yövuoroon? Varsinkin perheellisille voivat järjestelyt olla hankalia. Myös tuotannon optimointi kuivaamojen ja muun toiminnan kanssa voi olla haastavaa. Tietysti nämä ovat yrityskohtaisia kysymyksiä", hän pohtii.
Sähkön hinnan ohella sahayritysten kustannuksissa näkyy polttonesteiden hintojen nousu useilla kymmenillä prosenteilla koko logistiikkaketjussa.
"Kustannusten nousu on miljoonia euroja vuodessa", Junnikkala kuvaa suuruusluokkaa yritykselle.
Puun ja hakkeen tuonnin loppuminen Venäjältä on lisännyt kaikenlaisen puun kysyntää energiantuotantoon.
Vielä muutama vuosi sitten sahoilla oli vaikeuksia sivutuotteina syntyvien purun ja kuoren kauppaamisessa energialaitoksille.
Nyt tilanne on toinen: purun ja kuoren kysyntä on kova ja hinnat nousussa. Samoin hakkuilta kertyvä energiapuu on haluttua.
Junnikkalan mukaan sivutuotteiden hintojen nousun plusmerkkinen vaikutus sahayritykselle on satoja tuhansia euroja, kun samaan aikaan kustannusten nousun miinusmerkkinen vaikutus on miljoonia euroja vuodessa.
Lue lisää:
Ruotsalainen Södra vähentää sahatavaran tuotantoa loppuvuonna 100 000 kuutiometriä
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
