• WWF:n Norppalive alkaa ja sääksikamera sulkeutuu

    Kamera kuvaa norppia Saaristomeren luodolta käsin.
    Lähetyksessä seurataan itämerennorppia Saaristomerellä.
    Lähetyksessä seurataan itämerennorppia Saaristomerellä. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.
    Metsä|Luonto
    31.8.202209:55
    STT

    Tänään alkaa suora lähetys, jossa seurataan itämerennorppia Saaristomerellä, kertoo ympäristöjärjestö WWF tiedotteessa.

    Kamera on asennettu samalle Saaristomerellä sijaitsevalle luodolle kuin aiemmin tänä vuonna. Itämerennorppia kuvattiin Saaristomerellä myös alkukesästä.

    Tuolloin kameroiden edessä näkyi parhaimmillaan lähes 40 yksilöä, mikä on merkittävä osa kaikista Saaristomerellä elävistä norpista.

    "Vaikka näin alkusyksystä emme odota kuviin yhtä paljoa norppia, katsottavaa riittänee silti. Paras katseluaika on tyynellä kelillä todennäköisemmin hämärän aikaan”, WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen sanoo tiedotteessa.

    Lähisukulaisensa saimaannorpan tapaan itämerennorppa on lumesta ja jäästä riippuvainen arktinen hylje. Molempien suurin uhka on ilmastonmuutos.

    Sääksikameraa on katsottu tänä vuonna lähes kolme miljoonaa kertaa.

    WWF:n sääksikamera taas sulkeutuu ensi viikon perjantaina. Huhtikuun alusta alkaen auki ollutta sääksikameraa on katsottu tänä vuonna lähes kolme miljoonaa kertaa.

    Onnistuneesta pesinnästä varttui kolme poikasta, jotka oppivat lentämään elokuussa.

    Sääkset aloittavat muuttomatkan Afrikkaan alkusyksystä. Pohjoiseen ne palaavat taas keväällä, sillä sääkset ovat varsin paikkauskollisia.

    "Kun sääksi on kerran valinnut pesäpaikan, se on sille uskollinen, varsinkin jos pesiminen onnistuu. Tavoitteenamme onkin kuvata samaa sääksenpesää myös ensi vuoden huhtikuusta alkaen”, Tolvanen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    WWF
    Norppalive
    itämerennorppa
    sääksikamera
    Saaristomeri
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle