
Ukrainan ja Venäjän välinen sota on rajoittanut tammen saatavuutta ja nostanut tammipuutavaran hintoja Euroopassa.
Ilmiö on näkynyt esimerkiksi Saksan arvopuuhuutokaupoissa, joissa tammitukeista on maksettu alkuvuonna ennätyksellisen korkeita hintoja.
Euroopan parkettiteollisuuden järjestö FEP on valitellut raaka-ainepulaa jo ennen Venäjän hyökkäystä, mutta sota on syventänyt ongelmaa.
Parkettiteollisuudessa merkittävä osa tammesta on tuotu aikaisemmin Ukrainasta ja Venäjältä. Tammi on yli 80 prosentin osuudella alan ylivoimaisesti merkittävin puulaji.
FEP:n mukaan pulaa on sekä tukeista että puolivalmisteista. Ukrainan tammen saatavuutta rajoittavat työvoimapula ja kuljetusongelmat. Venäjän tammikauppa taas on hyytynyt pakotteiden ja metsäsertifikaattien menetyksen takia.
Puupulan seurauksena parkettivalmistajilla on vaikeuksia vastata kysyntään. Monissa maissa uusille lattioille olisi valoisat markkinanäkymät, kun koronapandemian takia lykättyjä rakennushankkeita on käynnistetty.
Saksassa ja Itävallassa parkettimarkkinat kääntyivät laskuun jo vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Pohjoismaissa kasvun odotetaan taittuvan loppuvuonna.
Parketin valmistuksessa Euroopan merkittävimpiä maita ovat Puola, Ruotsi ja Itävalta, jotka tuottivat vuonna 2020 hieman alle puolet FEP:n jäsenyritysten parketista.
Parketin suurimpia kuluttajamaita Euroopassa ovat Saksa, Ruotsi, Ranska ja Italia. Jokaista eurooppalaista kohti myytiin 0,19 neliömetriä parkettia vuonna 2020.
FEP vaatii kannanotossaan Euroopan komissiolta tukitoimia sekä politiikkaa, joka saisi EU:n puuvaroja liikkeelle ja pitäisi tammitukit Euroopassa.
”Tammen saatavuus on vaikeata. Jos ei ole jo olemassa olevaa, pysyvää asiakassuhdetta, voi sanoa että se on mahdotonta”, luonnehtii loviisalaisen parkettivalmistaja PR-Woodin yrittäjä Pekka Ropa.
Tammi on Suomessa halutuin puulaji parkettilattioiden pintaan kuten muuallakin Euroopassa. Parketin runkona PR-Wood käyttää koivuvaneria. Sen saatavuus on hankaloitunut, koska iso osa on tuotu Venäjältä.
PR-Woodin tammen saanti on sen sijaan turvattu, koska yrityksellä on oma saha Koillis-Ranskassa. Sahan tuotannosta vain pieni osuus päätyy omalle tehtaalle Loviisan Ruotsinpyhtäälle, suuri osa myydään paikallisille asiakkaille.
Tammipula tuntuu Ranskassa. Alkuvuoden aikana tammitukin hinnat ovat nousseet 30‒35 prosenttia. Kysyntää se ei ole toistaiseksi hyydyttänyt.
”Mekään emme pysty toimittamaan kaikkien vakiasiakkaiden tilauksia. Pystyisimme kevyesti myymään kaksin-kolminkertaisen määrän tavaraa.”
Tammen ja muiden kovapuiden markkinat ovat siitä hankalat, että puu on kaadettava kylmänä vuodenaikana. Se tarkoittaa, että koko vuoden tukit on hankittava puolessa vuodessa. Yllättävä tapahtuma, kuten sota Ukrainassa, nostaa hinnat pilviin, koska lisää tammitukkia ei kaadeta ennen ensi talvea.
Sahaajille myös hinnan lasku on riski, Ropa korostaa. Kukaan ei halua ostaa kallista tukkia varastoon, koska hinta saattaa pian laskea. Ropa arvelee, että nyt koettu hintapiikki jääkin väliaikaiseksi.
Tammen hinta on tosin noussut jo viimeiset 3‒4 vuotta. Syynä Ropa pitää metsänomistajia, jotka ovat rajoittaneet leimausmääriä muun muassa Ranskassa ja Italiassa korkeamman hinnan toivossa.
”Se on itse aiheutettu ongelma. Raaka-aineen hinnat on nostettu niin korkealle, ettei sahateollisuus pysty rakentamaan varastoja. Yrityksillä ei ole käyttöpääomaa ostaa talvella riittävästi tukkia.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
