
Metsäkeskuksen metsänomistajien palvelupäällikkö Veikko Iittainen palkittiin metsäasiantuntija-palkinnolla keskiviikkona järjestetyssä Metsäalan Asiantuntijat (Meto) ry:n liittokokouksessa.
Palkinto on Meton jakama tunnustus esimerkilliselle metsäammattilaiselle, joka nostattaa koko ammattikunnan imagoa. Palkinto jaetaan joka neljäs vuosi.
Padasjoelta kotoisin oleva metsätalousinsinööri on toiminut urallaan monenlaisissa metsäalan työtehtävissä, kuten metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajana ja erilaisissa järjestötehtävissä.
Metsään.fi:n isänä pidetty Iittainen halusi Metsäkeskuksen keräämän metsävaratiedon helposti saatavilla olevaan muotoon, jotta metsänomistajien ja muiden toimijoiden välinen tiedonjako helpottuisi.
"Välillä meinasi usko loppua, mutta tänä vuonna palvelun käyttäjämäärä on noussut merkittävästi", hän iloitsee.
Iittaisen mukaan metsään.fi:n tarjoama tieto lisääntyy jatkuvasti, ja lisäksi tavoitteena on jatkossa vahvistaa integraatiota muiden sivustojen ja palveluiden kanssa.
"Olemme vastanneet metsänomistajien toiveisiin, ja marraskuussa palveluun kirjautuva käyttäjä voi täyttää ensin tavoitekyselyn."
Kyselyssä metsänomistaja arvioi kuuden eri metsään liittyvän kategorian tärkeyttä itselleen.
"Metsänomistajan tavoitteet ovat näkyvillä myös toimijoille, jolloin heidän erilaiset palvelutarpeet tulevat huomioitua paremmin", Iittainen tarkentaa.
"Tärkeintä on saada metsänomistaja aktivoitumaan ja tekemään päätöksiä. Olipa se sitten hakkuu tai suojelu."
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
