• Aarre tutustui Kuusamon koepalstoihin – mäntymetsien lannoitus kannattaa muttei ole riskitöntä

    Kangasmaiden männiköiden lannoitus paisuttaa tukkitiliä mutta saattaa myös lisätä nuoren puuston vaurioriskiä.
    Tilaajalle
    Kuvassa männyn vuosikasvaimia kahden kasvukesän jälkeen lannoituksesta eri metsälannoitteilla. Vasemmanpuoleinen on lannoittamattomalta koeruudulta.
    Kuvassa männyn vuosikasvaimia kahden kasvukesän jälkeen lannoituksesta eri metsälannoitteilla. Vasemmanpuoleinen on lannoittamattomalta koeruudulta. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä
    14.12.201715:00
    Kari Lindholm

    Metsänlannoitus on kannattava toimenpide mäntyvaltaisilla kangasmailla, kunhan lannoitettava kohde valitaan oikein. Lannoitus lihottaa hyvälaatuiset rungot pulskaan sahapuukuntoon, kun se tehdään 6–8 vuotta ennen päätehakkuuta.

    Kasvunlisäys 15 kuutiometriä hehtaarille saadaan lannoituksen vaikutusajan puitteissa eli 6–8 vuoden aikana. Sen jälkeen kasvu palautuu lannoitusta edeltävälle tasolle.

    Aarre tutustui Suomen suurimman yhteismetsän, metsämaa-alaltaan 63 000 hehtaarin Kuusamon yhteismetsän nuoren metsän lannoituskokeiluun kahden kasvukesän jälkeen.

     

    15 hehtaarin lannoituskokeilu

    Viidentoista hehtaarin koeala sijaitsee Luoman palstalla Kuusamon kaakkoisosassa. Kenttäkokeen tarkoituksena on selvittää lannoituksen vaikutusta kestävään puuntuotantoon ja investoinnin kannattavuutta.

    Koeala on perustettu ensiharvennetulle metsikkökuviolle, joka aurattiin ja uudistettiin 1980-luvulla.

    Lannoitteina kokeillaan Yaran metsäsalpietaria, niukkaliukoista fosforia, kalsiumia ja magnesiumia sisältävää typpilannoitetta sekä pelkkää typpilannoitetta useilla määrillä. Osa koeruuduista jätettiin lannoittamatta.

    Lannoitusta saaneet ruudut on tarkoitus lannoittaa vielä uudelleen ennen päätehakkuuta, jossa tuottovaikutukset selviävät.

    ”Jos puuta saadaan viidenneksen enemmän lannoittamalla, jatkossa yhteismetsän parhaita palstoja todennäköisesti lannoitetaan”, sanoo Kuusamon yhteismetsän toiminnanjohtaja Jarmo Korhonen.

    Lannoituksen kannattavuuteen vaikuttavat lannoituskustannusten lisäksi muun muassa puun kantohinnat eli kasvunlisän arvo, laskelmassa käytetty korkokanta, verotus sekä rahoituksen hinta.

     

    Näkyy neulasmassassa

    ”Hyvissä kangasmaiden männiköissä lannoitus antaa toimenpiteeseen sijoitetulle pääomalle jopa 15–20 prosentin vuotuisen koron. Huonoja kohteita ei kannata lannoittaa ollenkaan”, sanoo Yara Suomi Oy:n myyntipäällikkö Samuli Kallio.

    Lannoituksen kustannukset ovat 250–500 euroa hehtaarille. Metsänomistaja voi vähentää kustannukset metsäverotuksessa.

    ”Lannoitus on iso investointi. Sen hehtaarihinta laskee suurilla pinta-aloilla, joten kannattaa suosia yhteishankkeita naapureiden kanssa”, Jarmo Korhonen vinkkaa.

    Metsänlannoitusten yhteishankkeita joko ilma- tai maalevityksenä organisoivat muun muassa metsänhoitoyhdistykset.

    Lannoituksen vaikutus näkyy Kuusamon koealalla neulasten tummentumisena ja neulasmassan lisääntymisenä sekä männyn ja kuusen vuosikasvainten pidentymisenä.

    Ero koealan lannoittamattomiin ruutuihin on selvä, vaikka viime kesä oli kylmä ja sateinen, mikä vähensi kasvua.

    Jo pelkkä metsäaurauksen hyödyllinen vaikutus puuston ravinnetilaan ja kasvuun on näillä leveysasteilla merkittävä.

    Auraamalla perustetut, terveet ja hyvälaatuiset nuoret männiköt tuottavat Pohjois-Suomessa 30–40 vuodessa jopa 220–230 kiintokuutiometriä hehtaarille ilman lannoittamistakin.

    ”Mitä parempi ravinnetila kasvupaikalla on, sitä vähemmän hyötyä saadaan lannoituksesta”, huomauttaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, dosentti Risto Jalkanen Rovaniemeltä.

    Osa puuston nopeutuneesta kasvusta selittyy myös ilmassa olevan hiilidioksidin määrän kasvulla.

    Yksi lannoituskerta sitoo noin 10 000 kiloa hiilidioksidia hehtaarille, jolloin metsän hiilensidontakapasiteetti kasvaa.

     

    Levitettävä huolellisesti

    Kasvukauden lämpösummat ovat 2000-luvulla kohonneet Pohjois-Suomessa reippaasti, mikä mahdollistaa lannoitteiden käytön entistä pohjoisempana. Lannoitteilla saadaan lisäkasvua vielä Kolarin, Sodankylän ja Sallan korkeudella.

    Typpilannoitteiden käyttöön ja siten saavutettuun nopeaan kasvuun liittyy kuitenkin myös riskejä lannoitusta seuraavina vuosina.

    Luontaisesti metsä ottaa typpeä ilmasta 1–2 kiloa hehtaarille kasvukaudessa. Mitä pohjoisempana lannoitetaan, sitä suurempi typpilisäys on lähtötilanteeseen verrattuna.

    ”Jos lannoite sisältää typpeä, levitys täytyy tehdä huolellisesti”, Jalkanen tähdentää. Puhtaan typen levityssuositus oli aiemmin 150 kiloa hehtaarille, mutta viime vuosina suositusta on madallettu 125 kiloon.

    Huolimattomalla levityksellä typen määrä saattaa helposti jopa moninkertaistua, mistä aiheutuu vaikeuksia. Typpi häiritsee puuston talveentumista, jolloin kova pakkanen palelluttaa vedenvajaustilaan joutuneet solukot helposti etenkin pohjoisen äärevissä oloissa. Männyn latvakasvaimet, ylimmät oksakasvaimet tai jopa koko latvus voi kärsiä pakkaskuivumisesta ja kevätahavasta. Vaurioiden määrä riippuu lannoituksen jälkeisen talven ja kevään olosuhteista. Toisena ja kolmantena vuotena lannoituksesta puuston typpitaso laskee ja vaurioriski pienenee.

    Vaikka lannoitus tehtäisiin suositusten mukaisesti jo alkukesästä, puuston talveentuminen viivästyy ja kylmänkestävyys heikkenee silti.

     

    Riskinä lumi- ja tuulituhoja

    Riski tuuli- ja lumituhoihin on suurin heti ensiharvennuksen ja sitä seuraavan lannoituksen jälkeen. Tuulituhoriski kasvaa, kun latvuksen neulasmassan pinta-ala kasvaa lannoituksen seurauksena eikä latvus ole vielä vahvistunut.

    Lumituhoja syntyy koko maassa, mutta tavallisimpia ne ovat Pohjois-Suomen korkeilla kasvupaikoilla.

    ”Ei tarvita kuin yksi runsas räntäsade, ja nopeasti kasvaneet latvukset napsahtelevat poikki kuin tulitikut”, Risto Jalkanen kuvailee.

    Kivennäismaalla lannoitus kannattaa tehdä vasta viiden vuoden kuluttua ensiharvennuksesta, jotta puiden juuret ja latvukset ehtivät vahvistua.

    Lannoituksen riskeihin kuuluu sekin, että lannoitettu männikkö maistuu hirvelle ja jänikselle huomattavasti paremmin kuin lannoittamaton. Puihin ilmaantuu järsimisjälkiä, kun jänis ja hirvi tavoittelevat parkin alla olevaa nilakerrosta kevään ruokapulassa.

     

    Lisää booria säkistä

    Hakkuutähteet – latvukset ja oksa- ja neulasmassa – sisältävät lähes kaikki puuston ravinteet, kun taas runkopuu on ravinneköyhää. Hakkuutähteiden lannoitusvaikutus on paljon pitkäkestoisempi kuin metsänlannoituksella saatava hyöty, eikä hakkuutähteitä kannattaisi kuljettaa pois metsästä.

    Lisääntynyt valo, vähentynyt juuristokilpailu ja hakkuutähteistä hitaasti vapautuvat ravinteet parantavat metsänkasvua parikymmentä vuotta harvennuksen jälkeen.

    Nuoren metsän kasvua voidaan tehostaa myös oikea-aikaisella lannoituksella.

    Havupuuston ongelmana on erityisesti boorin puutos, sillä booria on maaperässä luontaisesti hyvin vähän.

    ”Kun metsästä viedään pois muuta kuin runkopuuta, silloin sieltä viedään myös booria”, Jalkanen sanoo.

    Boorin puutteesta johtuvia kasvuhäiriöitä, kuten männyn kuivalatvaisuutta, on todettu kuivilla kankailla ja etenkin vanhoilla kaskimailla, ja puutosta voidaan korjata booria sisältävällä lannoitteella.

    Kasvupisteisiin vaikuttavat boorin lisäksi myös kupari ja sinkki. Näistäkin tulee helposti vajausta suhteessa puun pääravinteisiin, ennen kaikkea typpeen.

    Metsän terveyslannoitukseen boori- tai tuhkalannoitteella voi tietyin edellytyksin saada Kemera-tukea. Kasvatuslannoitukseen Kemera-tukea ei myönnetä.

     

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2017.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsänlannoitus
    Kuusamo
    Kuusamon yhteismetsä
    mänty
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle