• Sudet tappoivat jälleen lampaita Kustavissa ‒ ”Mitta alkaa olla täynnä, kuin ihmiskoe olisi menossa”

    Pienellä alueella Kustavissa liikkuu kaksi susilaumaa, paikallinen viljelijä kertoo.
    Kuvituskuva.
    Kuvituskuva. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    20.8.202517:30
    Jukka Koivula

    Sudet tappoivat lampaita maanviljelijä Antti Ääritalon naapurissa Kustavissa.

    ”Eilen tiistaina aamulla huomattiin viimeisin susivahinko. Siellä oli seitsemän lammasta kuollut ja kolmea haavoitettu. Paikka sijaitsee suunnilleen kolmen kilometrin päässä tilaltamme”, Ääritalo kertoo MT:lle.

    ”Petoyhdyshenkilö totesi, että paikan päällä oli vieraillut yhdeksän suden lauma, jossa oli kolme täysikasvuista sutta ja kuusi pentua”, Ääritalo sanoo.

    Viljelijän mukaan maantieteellisesti pienellä alueella Kustavissa liikkuu kaksi susilaumaa.

    ”Yhteensä niissä on 13 sutta, jotka pyörivät aivan asutuksen tuntumassa. Ja koko Kustavin alueella pyörii tällä hetkellä kaksikymmentä sutta.”

    ”Koko Kustavin alueella pyörii tällä hetkellä kaksikymmentä sutta.”

    Antti Ääritalo

    Tapaus ei ollut samalla suunnalla ensimmäinen laatuaan.

    ”Kevät-talvella toisessa suunnasta tilaltamme, noin neljän kilometrin päässä, sudet kävivät kahteen kertaan tappamassa lampaita”, Ääritalo muistelee.

    ”Kaikki kolme tapausta ovat sattuneet neljän kilometrin säteellä Sant Henrikin vuorista.”

    Viljelijän mukaan keväällä susia karkotettiin talojen pihoista yhteensä viisi kertaa.

    ”Sen jälkeen saimme viimein, kovan työn jälkeen, yhden kaatoluvan. Yksi susi kaadettiin, mutta susien määrä on sen jälkeen vain kasvanut.”

    Paikallisten mitta alkaa täyttyä susiongelmaan, kustavilainen kertoo.

    ”Tuntuu, että jonkinasteinen ihmiskoe on menossa. Ikään kuin vain odotettaisiin, koska ensimmäinen ihminen jää suden jalkoihin. Päiväkoti-ikäinen lapsi on talossa, jonka kulmalta 25 metrin päästä löytyi lähin kuoliaaksi raadeltu lammas. Hurjaa touhua alkaa olla.”

    Antti Ääritalo toivoo, että poliittiset päättäjät ottaisivat tilanteen tosissaan.

    ”Yritämme saada ympäristöministeriä vierailemaan täällä Kustavissa.”

    Lisää aiheesta
    • Kuvan lampaat eivät liity tapaukseen.

      Erä | Peto surmasi museon kaikki lampaat ‒ ”Ei ollut syönyt, tappanut vaan”

    • Kuvituskuva. Kuvan susi ei liity tapaukseen.

      Maatalous | IL: Sudet iskivät Vantaalla lammaslaitumelle ‒ ”On aika rumaa jälkeä tehnyt tuo susilauma”

    • Testissä kokeiltiin, kuinka hyvin metsästyskoirille tarkoitetut piikikkäät susisuojaliivit sopivat Suomen oloihin. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Erä | Susiliivi suojasi metsästyskoiria pedoilta – kimppuun hyökkäsivät testikauden aikana muun muassa susi, ilves ja villisika

    • Suurpetoa ei saa ajaa hoidetun pihapiirin ulkopuolella.

      Erä | Nämä keinot ovat käytettävissä, jos suurpeto tuppaa pihapiiriin

    Artikkelin aiheet
    sudet
    lampaat
    Kustavi
    Antti Ääritalo
    susivahinko
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle