• Kirjanpainaja iskeytyy paremman puutteessa mäntyihin

    Saksalaiset tutkijat selvittivät, että mäntyihin iskeytyvä kirjanpainaja on sama laji kuin kuusia tuhoava hyönteinen.
    Kirjanpainajan on havaittu iskeytyvän sekapuina kasvaviin mäntyihin tiheän kannan alueilla.
    Kirjanpainajan on havaittu iskeytyvän sekapuina kasvaviin mäntyihin tiheän kannan alueilla. Kuva: Ari Nakari
    Metsä
    3.11.202100:00
    Henrik Hohteri

    Kuusen tuhohyönteisenä tunnetun kirjanpainajan on havaittu Saksassa toistuvasti iskeytyneen mäntyihin.

    Kuoriaiset myös kehittyvät männyn kaarnassa täydellisesti munasta aikuisiksi asti.

    Ilmiötä on havaittu erityisesti kirjanpainajan tihentymäalueilla metsissä, joissa mäntyjä kasvaa sekapuuna. Kirjanpainajat valitsevat männyn, kun lisääntymispuista on pulaa.

    Göttingenin yliopiston ja Nordrhein-Westfalenin osavaltion metsäviranomaisen tutkijat vertasivat mäntyyn iskeytyvien kirjanpainajien perimää muiden kirjanpainajien perimään. Pelkona oli, että tiheän kannan alueilla voisi syntyä geneettisiä muutoksia, jotka johtaisivat mäntyä suosivan uuden hyönteislajin syntymiseen.

    Kahdensadan kirjanpainajan perimän tutkimukset kuitenkin osoittivat, että ainakin toistaiseksi kyse on samasta lajista.

    Kirjanpainajatutkimuksesta kertoi Nordrhein-Westfalenin osavaltion metsäviranomainen.

    Artikkelin aiheet
    kirjanpainaja
    mänty
    kuusi
    hyönteistutkimus
    Saksa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle