• Valkohäntäpeurojen pyyntilupia tarve lisätä huomattavasti – kantatavoitteiden saavuttaminen edellyttää arviolta yli kolmanneksen lisäystä pyyntilupa- ja saalismäärään

    Kanta-arviomenetelmän kehittyessä on havaittu, että aiempi arvio ja viime kaudelle asetetut kaatotavoitteet olivat alimitoitettuja.
    Hirvitalousaluekohtaiset peurakantatavoitteet asetettiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa.
    Hirvitalousaluekohtaiset peurakantatavoitteet asetettiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa. 
    Metsä
    9.4.202123:30
    Sari Penttinen

    Valkohäntäpeuroja kaadettiin koko maassa ennätysmäärä eli noin 70 000 yksilöä viime metsästyskaudella. Asetetut kovat saalistavoitteet saavutettiin pääosin.

    ”Kiitos siitä metsästäjille. Kasvaneesta saalismäärästä huolimatta peurakanta on Luonnonvarakeskuksen tuoreen arvion mukaan kasvanut edelleen noin 15 prosentilla”, todetaan Suomen riistakeskuksen ja Suomen Metsästäjäliiton yhteistiedotteessa.

    Saaliista noin 95 prosenttia saatiin Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Satakunnan, Etelä-­Hämeen ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueilla.

    Valkohäntäpeurakannan kasvu on voimakkainta ennestään tiheillä alueilla.

    Kanta-arviomenetelmän kehittyessä on havaittu, että aiempi arvio ja viime kaudelle asetetut kaatotavoitteet olivat alimitoitettuja.

    Tänä keväänä asetettiin ensimmäistä kertaa hirvitalousaluekohtaiset peurakantatavoitteet. Se tehtiin yhteistyössä sidosryhmien ja metsästäjien kanssa.

    Tavoitteet tähtäävät selvästi nykyistä pienempään peuramäärään tiheän kannan alueilla lounaisessa Suomessa. Niiden toteutumisen arvioidaan edellyttävän kokonaisuudessaan jopa yli kolmanneksen viime vuotta suurempaa pyyntilupa- ja saalismäärää.

    Riistakeskus ja riistanhoitoyhdistykset suunnittelevat hirvieläinverotusta alue- ja paikallistasolla ja kannustavat metsästysseuroja tutustumaan verotussuunnitelmiin ennen pyyntilupien hakemista.

    Hirvieläinten pyyntilupia tulee hakea riistakeskukselta huhtikuun loppuun mennessä. Lupia ei ole mahdollista hakea enää tämän jälkeen.

    Haettava lupamäärä on tärkeää mitoittaa heti riittävän suureksi sekä hakea lupia yli arvioidun tarpeen ”pankkiluviksi”, joita voidaan ottaa käyttöön kauden edetessä.

    Peurakannan leikkaamis­tavoitteeseen pääseminen tulee vaatimaan metsästäjiltä suuria ponnistuksia.

    Sekä riistakeskus että Metsästäjäliitto etsivät ja tarjoavat keinoja metsästäjien ja metsästysseurojen jahti­järjestelyjen tukemiseen.

    Artikkelin aiheet
    valkohäntäpeura
    metsästys
    riistakeskus
    Metsästäjäliitto
    peurakanta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle