• Lukijalta: Suomen metsissä tapahtuu myönteistä kehitystä

    Jostain syystä palstatilaa jaetaan mediassa lähinnä negatiivisille uutisille ja kannanotoille.
    Metsä|Metsäpolitiikka
    10.12.202216:00
    Lukijalta
    Heikki Nikkinen

    Muutokset luonnossa ovat jatkuvia ja niitä ei voida pysäyttää. Marjat, sienet ja muut luonnon antimet eivät ole vuosikymmenestä toiseen aina samassa paikassa. Ihmisen jälki näkyy kaikkialla, eikä pidä unohtaa, että ihminenkin on yksi eliö luomakunnassa.

    Luonnon riistämistä tuskin kukaan Suomessa puolustaa taustastaan riippumatta.

    Otan kantaa lähinnä metsiimme. Palstatilaa jaetaan lähinnä negatiivisille uutisille ja kannanotoille.

    Heinä–elokuun vaihteessa julkaistiin Ylen tekstitelevisiossa ennakkotieto pölyttäjien runsastuneesta kannasta. Muutama ”ideologi” ehti kommentoimaan, ettei yhden kesän tutkimuksella pidä tehdä suuria johtopäätöksiä.

    Tuo pölyttäjätutkimus (Pölyhyöty-hanke) on Suomen Ympäristökeskuksen tekemä ja löytyy netistä (Suomen ympäristökeskuksen raportteja 34/2022). Tuo raportti pitkän aikavälin seurannassa kertoo, että pölyttäjien määrässä ei ole havaittu merkittävää taantumista. Etelä-Suomessa määrä on jopa runsastunut ja pohjoisessakin taantuminen on tuskin havaittavaa. Tarkastelujakso on sata vuotta.

    Minua hämmästyttää, että tuo hankeraportti julkaistiin esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomissa, mutta esimerkiksi HS ja Maaseudun Tulevaisuus ei ole sitä julkaissut.

    Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) viittaa vierailijakolumnissaan (MT 9.11.) pölyttäjien työn rahalliseen arvoon. Maatalouden hyödyksi pölyttäjien lasketaan tuovan noin 50 miljoonaa euroa. Pölyhyöty-hanke ei tue tuota uhkakuvaa.

    Olen yli neljänkymmenen vuoden aikana nähnyt, miten metsissämme on otettu käyttöön valtava määrä erilaisia toimenpiteitä. Noilla toimenpiteillä on ollut vaikutusta esimerkiksi Pölyhyöty-hankkeen raportoimiin hyviin tuloksiin.

    Yli 600 000 metsänomistajan maassa toimenpiteiden kirjo ja henkilökohtaisten ”suojelualuiden” toimenpiderajoitukset takaavat sen, että tilanne säilyy hyvänä.

    Kehittämistä pitää tehdä ja tehdään koko ajan. Annetaan työrauha metsänomistajille ja metsäasiantuntijoille torjumalla Euroopan komission ennallistamisesitys nykylaajuudessaan. Puolustan vahvasti Suomen kansallista ymmärtämystä metsistämme.

    Heikki Nikkinen

    metsänomistaja neljällä vuosikymmenellä

    Kärkölä

    Artikkelin aiheet
    suomen metsät
    Pölyhyöty-hanke
    ekologia
    metsänomistus
    ympäristönsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin