
Suomessa pyritään metsien hiilinieluja kasvattamalla kompensoimaan päästöt ja pääsemään hiilineutraaliksi. Samalla sälytetään vastuu metsänomistajille. Metsät yksistään ovat hiilinielu ja metsänhoito erinomaista. Metsät eivät yksin kykene hoitamaan koko hiilinieluasiaa.
Vihervasemmiston mepit ja kokoomuksen Sirpa Pietikäinen äänestävät Suomen etujen vastaisesti. Maaseudun työpaikat eivät kiinnosta.
Suomalaisten pitäisi yhdessä tuoda pontevammin esille metsänhoitoaan. Metsien monimuotoisuus tiedostettiin jo 1960-luvulla. Sekametsä on terveempi kuin monokulttuurinen metsä.
Jaksollisen kasvatuksen hyviä puolia pitäisi tuoda tehokkaammin esille. Aukkohakkuu on tervettä uudistamista, ei kirosana.
Jatkuvan kasvatuksen huonoja puolia ei mainita. Metsien taloudellinen tuotto hyvinvointipalveluille unohdetaan.
Metsien hiilinielun korostuminen ilmastonmuutoskeskustelussa on suomalainen erikoisuus. Muualla huomio on fossiilitalouden alasajossa.
Metsien hiilensidonta on jo mukana valtion päästötavoitteiden saavuttamisessa. Hiilensidontaan liittyen on aiheellista kysyä, kuka lupasi yksityismetsät valtiolle? Metsänomistajilta ei kysytty, voiko valtio omia metsien hiilensidonnan itselleen maksamatta siitä mitään. Tämä on tietynlaista sosialismia.
Suomalaiset metsänomistajat ja yritykset keskenään taitavat jäädä hiilikaupan ulkopuolelle. Maailmalla tehdään jo miljardibisnestä.
Kaksoislaskennan pattitilanteesta ei päästä eroon. Samaa tavaraa ei voi myydä kahteen kertaan. Edellä mainitut tahot varmaan haluavatkin niin olevan.
Vaadin uudelta hallitukselta järeitä keinoja suomalaisen metsänhoidon, metsätalouden ja metsänomistajan puolustamiseksi.
Toivo Parkkonen
metsänomistaja
Jyväskylä
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
