• JPJ-Wood lisää sahausta Juupajoella

    Metsä Groupin sellujätin valmistuminen ensi vuonna on vahvistanut uskoa investoida sahauskapasiteetin nostoon.
    JPJ-Woodin sahatavaran tuotanto on kaksinkertaistumassa viidessä vuodessa.
    JPJ-Woodin sahatavaran tuotanto on kaksinkertaistumassa viidessä vuodessa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    1.8.201617:11
    Juha Kaihlanen

    Juupajoella Pohjois-Pirkanmaalla toimiva JPJ-Wood lisää sahausta, kun uusi sahatavaran kuivaamo valmistuu syys–lokakuussa.

    JPJ-Woodin toimitusjohtajan Markus Luodelahden mukaan vuotuista tuotantoa on tarkoitus kasvattaa parin seuraavan vuoden aikana nykyisestä noin 135 000 kuutiometristä liki 190 000 kuutiometriin.

    "Tukkipuun käyttö kasvaa 290 000 kuutiometristä 400 000 kuutiometriin", Luodelahti kertoo.

    JPJ-Wood on nostanut tuotantoaan tasaisesti. Vuonna 2013 sahatavaraa syntyi noin 95 000 kuutiometriä.

    Viidessä vuodessa määrä on kaksinkertaistumassa, jos sahaus kasvaa suunnitelmien mukaisesti vuoteen 2018 mennessä.

    Saha pyörii jatkossa kahdessa vuorossa.

    Kolmeen vuoroon siirtyminen mahdollistaisi tuotannon noston 230 000–240 000 kuutiometriin vuodessa. Se edellyttäisi Luodelahden mukaan investointia vielä yhteen kuivauskanavaan.

    Kun Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehdas valmistuu ensi vuonna, Äänekoskella tarvittavan sellupuun määrä kasvaa neljä miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Sellaisen kuitupuumäärän hakkuissa mukana tulee väistämättä paljon lisää myös tukkia.

    Luodelahden mukaan Metsä Groupin sellujätti on vahvistanut uskoa investoida sahauskapasiteetin nostoon.

    "Me olemme valmiit ottamaan nyt oman osamme. Aika näyttää, kuinka tuotanto tulee kasvamaan."

    Sahatavaran lähiajan markkinakymiä Luodelahti luonnehtii kuusen osalta ihan kohtuullisiksi.

    "Kiinan hyvä veto ja dollarin vahvistuminen euroa vastaan ovat pelastaneet kuusen markkinat ja sitä kautta suomalaiset sahurit."

    Männyn tilanne on hänen mukaansa paljon huolestuttavampi.

    Puukaupan tasaista sujumista Luodelahti kiittelee.

    "Pystyvarannot ovat meilläkin suhteellisen hyvät. Kauppatahtia ei voi nyt moittia."

    Artikkelin aiheet
    JPJ-Wood
    sahateollisuus
    metsäteollisuus
    Juupajoki
    investoinnit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle