• Lukijalta: Eurovaalit ovat metsä- ja ruokaturvavaalit – ”Vihervasemmisto ollut yksimielisesti metsätaloutta vastaan”

    Päättyvä vaalikausi on osoittanut meille jokaiselle sen, mitä merkitystä on sillä, ketkä päätöksiä ovat tekemässä, kirjoittavat Anne Kalmari, Antti Kangas, Jari Leppä ja Eerikki Viljanen.
    Monesta maaseudulle tärkeästä asiasta päätetään EU:ssa. EU myös pyrkii lisäämään valtaansa maaseudulle merkittävissä asioissa.
    Monesta maaseudulle tärkeästä asiasta päätetään EU:ssa. EU myös pyrkii lisäämään valtaansa maaseudulle merkittävissä asioissa.  Kuva: Timo Filpus
    Metsä|Politiikka
    30.5.202411:41
    Lukijalta
    Anne Kalmari, Antti Kangas, Jari Leppä & Eerikki Viljanen

    EU-vaaleissa määritetään, mihin suuntaan Eurooppaa viedään seuraavan viiden vuoden aikana.

    Päättyvä vaalikausi on osoittanut meille jokaiselle sen, mitä merkitystä on sillä, ketkä päätöksiä ovat tekemässä. Lulucf, taksonomia, ennallistamisasetus ja metsäkatoasetus ovat esimerkkejä lainsäädäntöhankkeista, joilla nykyinen ideologisesti virittynyt EU-komissio on ilmasto- ja ympäristöpolitiikan varjolla yrittänyt toistuvasti päästä käsiksi kansalliseen metsäpolitiikkaan.

    Suomen edun mukaisen järkivihreän politiikan ja kestävän metsien käytön puolustaminen ei ole ollut viime vuosina helppoa. Maataloudellekin on syydetty meille lukuisia käytännöstä vieraita ehdotuksia.

    Valitettavasti osa EU-mepeistä niin vasemmalta kuin oikealta on ollut hyvin innokkaasti EU-komission pyrkimyksiä edesauttamassa. Vain keskusta ja perussuomalaiset vastustivat ennallistamisasetusta kokonaisuudessaan. Vihervasemmisto on ollut yksimielisesti metsätaloutta vastaan.

    Onneksi pahimmat uhkakuvat on pystytty torppaamaan. Erityiskiitoksen työstään ansaitsee keskustan Elsi Katainen, joka on linjakkaasti äänestänyt aina suomalaisen ruuantuotannon ja kestävän metsätalouden puolesta ja tehnyt hartiavoimin töitä siedettävien neuvottelutulosten aikaan saamiseksi. Asiantunteva ja Euroopassa laajasti arvostettu Katainen on onneksemme ehdolla myös tulevissa EU-vaaleissa.

    Pian valittava EU-parlamentti ja komissio kykenevät toivottavasti edeltäjäänsä paremmin tunnistamaan metsäbiotalouden mahdollisuudet ja ruuantuotannon merkityksen huoltovarmuudelle, taloudelle ja hyvinvoinnille.

    Toiveiden varaan emme voi kuitenkaan tulevaisuutta rakentaa. Varmin tapa muuttaa suunta on käyttää äänioikeutta ja äänestää EU-parlamenttiin edustajia, jotka tukevat suomalaista metsänomistajaa ja ruuantuottajaa. Äänestyspäätöstä tehdessä on hyvä muistaa puolueet, jotka johdonmukaisesti puolustavat suomalaista maa- ja metsätaloutta Euroopan parlamentissa.

    Anne Kalmari

    maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja (kesk.)

    Antti Kangas

    maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen (ps.)

    Jari Leppä

    entinen maa- ja metsätalousministeri

    Eerikki Viljanen

    maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen (kesk.)

    Artikkelin aiheet
    eurovaalit
    metsätalous
    ruokaturva
    EU-komissio
    Keskusta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa