

Myötätuulta akkusahoille antaa yhä useamman ihmisen halu pyrkiä pois päästöjä aiheuttavista bensiinimoottoreista. Akkuvoimalla huristellessa bensankatkuja ei tarvitse haistella.
Iso plussa on sekin, että akkusaha on varmatoiminen. Huoltoa se vaatii bensasahoja vähemmän.
Keskivertoakku ei kestä metsätyössä kuin tunnin jos sitäkään. Koska näreiköstä ei löydy töpseleitä, mahdollisuutta toisen akun lataamiseen samalla kun toisella sahataan, ei ole. Akut tuovat myös painoa, mikä on raskaassa työssä rasite.
Tarjolla on selkärepussa kannettavia kestäviä akkuja. Jaloissa on käsiä enemmän voimaa, ja samalla moottorisahan liikuttelu karsiessa keventyy selvästi. Isompi reppuakku lisää kuitenkin akkusahan muutenkin korkeahkoa hintaa huimasti.
Ammattikäyttäjät katsovat myös tehon ja painon tärkeää suhdetta. Mitä isompi ja painavampi akku, sitä huonompi suhdeluku – riippumatta siitä, missä akku on.
Haittapuolista huolimatta akkusahoilla on paljon tyytyväisiä käyttäjiä, ja määrä kasvaa. Pihassa, puutarhassa ja mökillä sahaus on yleensä sellaista, että työ hoituu kätevästi akkuvoimalla.
Jos hankkii kaksi akkua, toisella sahatessa voi toista samaan aikaan ladata. Vaihto käy luontevasti tauolla. Tällaiseen käyttöön tarvitaan nopeatoiminen laturi. Niitä tehokkaamman pään sahoihin myös suositellaan. Pikalaturi tuuppaa isonkin akun täyteen alle puolessa tunnissa.
Pihatöissä 5 Ah:n tai sitä kestävämpi akku kestää yli puoli tuntia tai selvästi yli tunninkin riippuen akun kapasiteetista ja siitä, mitä sahalla tehdään. Kahden akun taktiikalla virta ei pihassa lopu.
Useamman akun hankintaan houkuttelee myös se, että tämän kokeilun sahavalmistajat tekevät piha- ja puutarhakoneita sekä muita laitteita, joihin akkusahan akku voi käydä. Lisäakusta on silloin iloa muidenkin laitteiden käytössä.
Tehokkaimmat akkusahat ovat melko painavia. Kärkikaksikosta Husqvarna 540iXP painaa teräöljytankki täynnä 5 628 grammaa ja Stihl 220C 5 574 grammaa. Kummassakin on 14-tuumainen laippa.
Hankintahakkaajien suosima bensasaha Stihl MS 201 C-M painaa tankit täynnä 4 990 grammaa. Se on selvästi kärkikaksikkoa kevyempi.
Tarjolla on myös kevyitä akkusahoja, esimerkiksi tämän kokeilun pieni ja näppärä Stihl 140C. Se painaa öljytankki täynnä ainoastaan 3 962 grammaa. Bensakäyttöiset piensahat painavat yleensä enemmän.
Ellei paino haittaa, kokeilun kaksi voimakkainta sahaa, Husqvarna 540iXP ja Stihl 220C, miellyttävät tehoa arvostavaa sahuria. Leikkuuvoimaa on yllättävän paljon.
Kärkisahat vastaavat noin 40-kuutioista polttomoottorilla varustettua perussahaa. Tehonsa puolesta ne kelpaavat myös hankintahakkuulle. Jos satsaa useampaan vara-akkuun, virrankin saa metsässä riittämään.
Tukkeja katkoessa akkusahaa ei kärsi painaa puuhun. Siihen tarvitaan noin 44–50-kuutioinen, laadukas bensasaha.
Kokeilun suurimmat ketjunopeudet olivat 24 m/s. Arvot on mitattu kuormittamattomalla ketjulla. Todellista tehoa ilmaisee se, miten hyvin ketju leikkaa puuta.

Kokeilun akuista Husqvarna BLi300 painaa 1 988 grammaa. Sen kapasiteetti on peräti 9,4 Ah. Stihl AP300S -akun kapasiteetti on 7,2 Ah ja paino 1 835 grammaa.
Nopeimmin tyhjeni 4,0 Ah:n akku, jollainen on Huskun edullisen pään mallissa 120i. Sekin painaa silti 1 245 grammaa.
Metsään lähtiessä on suositeltavaa hankkia ainakin 6 Ah:n akku. Sama pätee hakkuutähteiden keruuseen, jottei virta heti lopu.
Koska akut ovat painavia, ne saattavat luiskahtaa kädestä etenkin märkänä. Jos akku osuu pudotessaan kiveen, se saattaa räsähtää halki. Kustannus on tuntuva. Sadetta akkusahat näyttävät kestävän kuten bensasahat.
Huskussa ja Makitassa on erillinen virtakatkaisin. Saha ei toimi, ellei virtaa kytke päälle jokaisen automaattisen katkaisun jälkeen. Toiminto säästää virtaa. Bensasahoihin tottunutta tämä saattaa häiritä, koska aluksi asian helposti unohtaa. Makitassa automaattinen katkaisu tapahtuu ehkä hieman turhankin nopeasti.
Merkkivalo kertoo asian molemmissa merkeissä. Vaatii tottumusta muistaa tarkistaa virtatila katseella, eikä kokeillen. Jos akkusaha on ensimmäinen moottorisaha, näihin asioihin tottuu luultavasti pian, eikä niitä kyseenalaista. Bensamaailmassa kasvaneelle totuttelu voi viedä aikaa.
Erillinen virtanappi lisää turvallisuutta, mikä on hyvä asia, koska akkusaha on kavala tottuneenkin käsissä. Bensamoottorin nykäisy käyntiin ja yli 100 desibelin pärinä muistuttavat siitä, että teräketju voi pyöriä. Akkusaha sen sijaan on sahausvalmiinakin vaarallisen äänetön.
Kokeilussa olleista akkusahoista etenkin molemmat Husqvarnat ja Makita, mutta myös IKH Greenworks ovat malliltaan matalia. Sahat ovat muodoltaan pitkähköjä, ja etukahva on alhaalla suhteessa takakahvaan.
Muoto ja etukahvan mataluus pudottavat kaikkien kolmen sahamerkin painopisteen alhaalle. Kun siihen yhdistyy etu- ja takakahvan hiukan tavallista pitempi etäisyys toisistaan, sahat eivät ole laipan kärjen liikuttelussa ylös ja alas herkkäliikkeisiä vaan vakaita.
Sen sijaan sivusuunnassa laippa kääntyy näillä matalan painopisteen omaavilla sahoilla hyvin vähällä liikkeellä. Tässä suunnassa vakaus on vähäisempi.
Kokeilussa olleet Stihlin kolme akkusahaa ovat malliltaan korkeampia. Otepituus on lyhyempi. Lisäksi etukahva on korkeahko ja takakahva hyvin matala suhteessa etukahvaan. Nämä rakenteelliset eroavaisuudet tuovat Stihlien käsittelyyn päinvastaisia ominaisuuksia.
Stihlit ovat lyhyen otepituuden takia herkkäliikkeisiä erityisesti laipan kärkeä nostavassa ja laskevassa liikuttelussa. Sahat eivät ole tässä suunnassa kovin vakaita. Toisaalta etu- ja takakahvan selvä korkeusero vähentää laipan sivusuuntaista herkkäliikkeisyyttä ja lisää vakautta. Käyttäjästä riippuu, mikä tuntuu hyvältä.

Stihlin vääntävimmässä mallissa 220C ja IKH Greenworksissa vetolenkin leveys on 1,3 mm. Teräketju on siis hieman leveämpi kuin kokeilun muissa sahoissa, joissa vetolenkin leveys on vain 1,1 mm.
Kapea teräketju lisää leikkuuvoimaa, mutta kuluu hitusen nopeammin tylsäksi. Siksi kapea ketju pitää viilata riittävän usein, jotta leikkuukyky säilyy. Kapea ketju pitää myös muistaa pitää riittävän kireällä. Löysänä se on altis hyppäämään pois laipan päältä.
IKH Greenworksiin 1,1 millin ketju voisi olla sopivampi, koska saha ei ole yhtä vääntävä kuin Stihlin vahvin malli.
Bensasahoihin tottuneen käsissä Stihl 220C tuntuu kotoisalta osin ehkä juuri 1,3 millin ketju-uran takia. Bensakoneissa vetolenkin leveys on yleensä 1,3 milliä ja järeämmissä sahoissa 1,5 milliä.
Akkusahojen ketju voidellaan teräöljyllä, kuten bensasahoissakin. Teräöljytankki pitää siis muistaa tankata.
Akkusahojen melutaso riippuu osittain ketjunopeudesta. Kovin ääni lähtee yleensä niistä sahoista, joiden ketjunopeus on suurin. Enimmillään akkusahoista syntyy noin 106 desibelin ääni, joka korvan kohdalla on yleensä alle 100 desibeliä.
Kuuloliiton asettama turvallisuusraja 100 desibelin melulle on 15 minuuttia ilman kuulosuojaimia. Perinteisen moottorisahan melutaso on 120 desibeliä. Yli 115 desibelin melulle korvia ei saa altistaa suojaamattomina lainkaan. Akkusahoilla voi sahata lyhyitä pätkiä ilman kuulosuojaimia. Aarre kuitenkin suosittelee kuulosuojainten käyttöä aina.
Kokeilussa isomman Huskun ääni erottui taajuudeltaan hieman muita korkeammaksi nousevana. Se tuo tunteen, että ketju liikkuu erityisen lujaa ja suurella teholla. Saha tuntuu äreältä.
Stihl 220C vääntää kuivia koivuhalkoja poikki kutakuinkin samalla tavalla, vaikka ääni on matalampi.
Kiihtyvyyden herkkyyden osalta akkusahat ovat edelleen kaukana ammattimallisista bensasahoista. Siirtyminen tehoalueelta toiselle on sähkövoimalla tönkömpää. Mutta kummasti akkusahoihin tottuu.
Monille tärkein syy hankkia akkusaha on se, ettei sitä tarvitse repiä. Työnteko on pehmeämpää. Etenkin ikääntyneelle bensasahan kiskaisu käyntiin voi aiheuttaa kipua olkapäähän. Tällaiselle metsänomistajalle akkusaha on paras saha.
Nikottelua voi aiheuttaa hinta. Varsinkin tehokkaimmat akkusahat ovat tehoonsa nähden kalliita. Metsään ei kuitenkaan kannata lähteä pihapuuhiin tarkoitettujen vähätehoisten sahojen kanssa. Ne tosiaankin on tarkoitettu pihaan ja parhaimmillaan siellä.
Metsäkäyttöön Stihl 220C ja Husqvarna 540i XP ovat parhaita, ellei hinta vara-akkuineen tyrmää.
Maksushokista selviämiseen voi auttaa se, että bensan ostaminen sahaan loppuu iäksi. Akkujen latauskin on lähes ilmaista, koska sähköä kuluu niin vähän.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2020.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
