• Video: Jarmo Sirviö muutti Inariin yli 10 vuotta sitten, ja on löytänyt kotinsa – "Kaksi päivää kun on täältä järveltä pois, on jo ikävä takaisin"

    Kuutisen vuotta sitten Sirviö perusti yrityksensä, jonka nimi on kuvaavasti Inarin Kala-ukko.
    Metsä
    22.2.202221:30
    Olli Kangas

    Inarinjärven majesteettinen hiljaisuus valloittaa mielen ja sydämen, kun katselee horisontissa siintävien saarten profiilia ja taivaanrannassa tanssivaa kangastusta. Kaukana kiitävän moottorikelkankaan ääni ei riko järven taikaa. Kaupunkilaisen pääkoppa saa täällä terveellistä lepoa urbaanista ääni- ja kiiremaailmasta.

    Jarmo Sirviö on muuttanut Inariin yli 12 vuotta sitten, ja kuutisen vuotta sitten hän perusti yrityksensä, jonka nimi on kuvaavasti Inarin Kala-ukko.

    "Kalastan kaupallisesti ja myyn kalaa, mutta viime aikoina on yhä suurempi osa ajasta mennyt elämystuotannon puolella", Sirviö kertoo.

    Pandemiasta on pikkuhiljaa päästy eteenpäin, ja Sirviönkin kalenterissa on ilahduttavasti varauksia. Hänen elämysasiakkaansa ovat enimmäkseen ulkomaisia Lapin-kävijöitä. Jahtikuksa-toimituksen kokemus oli, että ruuhkasuomalainenkin tämänkaltaista hoitoa tarvitsee.

    Kävimme kokemassa verkkoja jään alta, ja kaivoimme ylös myös madekatiskan, jossa olikin kaunisnahkaisia luikeroita. Olimme jo valmiita ryhtymään madesopan keittoon, mutta pyydyksen mateet olivat hiukan pieniä saaliiksi.

    "Nämä jätetään tänne katiskaan houkuttelemaan niitä isompia paikalle. Katiska on pohjassa rinteen reunalla, siitä menee mateen polku. Ja kun made haistaa, että tuosta on mennyt lajitovereita, se menee perässä. Nyt ne etsivät kutukavereita", Sirviö valistaa.

    Verkon vetäminen jään alta ja sen jälkeen takaisin verkon alle 18 asteen pakkasessa on mukavan erilainen kalastuskokemus. Verkkoa kiskoessaan voi miettiä, millaista on ollut, kun jäänalaista kalaa on todella tarvittu ravinnoksi. Se on ollut aktiivista elämää, jossa ei ole liikaa luppoaikaa.

    Saamme pienen saaliinkin. Sopivan kokoiset pannusiiat irtoavat verkon silmästä kuin itsestään. Aivan ihmetyttää, ettei kalaparka ole päässyt itse verkosta irti. Niin helposti se putoaa jäälle, kun verkkoa vedetään avannosta.

    Järven lohikalavalikoima on vaikuttava. Löytyy lohta, taimenta, nieriää, harmaanieriää, siikaa, muikkua ja harjusta. Ja tietysti erilaisia ei-lohikaloja myös. Madekanta on hyvä. Järven oma erikoisuus on reeska, siian kääpiöitynyt muoto. Muikku on kaupallisesti tärkeä Inarinjärven kala. Sitä on istutettu järveen jo 1060-luvulla.

    Vaikka kalaa riittää, elämä Inarinjärven rannalla ei välttämättä ole aina helpointa mahdollista. Mutta Sirviö on löytänyt kotinsa, eikä sieltä lähde, tuli mitä tuli.

    "Kaksi päivää kun on täältä järveltä pois, niin on jo ikävä takaisin. Miettii vain, mitä sille järvelle kuuluu", Sirviö toteaa.

    Artikkelin aiheet
    Jarmo Sirviö
    Inarinjärvi
    kalastus
    elämysmatkailu
    Lappi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle