• "Biotalouden ja järjen voitto"

    MTK:n Juha Marttilan mukaan EU-parlamentin linja puun käytöstä myötäili komission näkemystä: EU:n tulisi keskittyä isoihin asioihin eikä puuttua yksityiskohtiin.
    Runkopuuta saa jatkossakin käyttää uusiutuvana energianlähteenä, linjaa EU-parlamentti.
    Runkopuuta saa jatkossakin käyttää uusiutuvana energianlähteenä, linjaa EU-parlamentti. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    17.1.201816:43
    Henrik Hohteri

    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kiittelee EU-parlamentin päätöstä kohdella erilaisia puuraaka-aineita uusiutuvina energianlähteinä jatkossakin.

    "Erinomainen lopputulos, ainoa oikea mielestäni joka voi olla. Paitsi biotalouden, myös järjen voitto", Marttila luonnehtii.

    Merkittävimpänä päätöksenä Marttila pitää sitä, että runkopuun energiakäyttö on jatkossakin sallittua.

    "Runkopuun käyttö oli ykköskysymys. Se pitää jättää markkinoiden ratkaistavaksi. Meilläkin markkinat ohjaavat puun käyttöä: Arvokas tukkipuu on kalliimpaa ja suuntautuu sahoille. Pieni puu on halvempaa. Ei tähän poliittisia päätöksiä tarvita."

    Marttilan mukaan parlamentin äänestys noudattaa komission linjaa, jonka mukaan yksityiskohtainen sääntely ei EU:lle kuulu, vaan unionin tulee keskittyä suuriin linjoihin.

    Vihreät ja S&D-puolue esittivät, ettei kantoja ja runkopuuta tulisi lukea uusiutuvaksi energianlähteiksi. Tämä kanta hävisi äänestyksessä.

    "Muutosesitykset edustivat sitä ideologiaa, että EUn tulee ylätasolla sekaantua pikkutarkkaan sääntelyyn. Olen erittäin kriittinen tälle lähestymistavalle."

    Parlamentti haluaa kuitenkin lisätä puun energiakäytön jätehierarkiaa.

    "On aina vaaran paikka, jos EU:ssa lähdetään tekemään tällaisia linjauksia. Tilanteet jäsenmaissa vaihtelevat, energiantuotannon kokonaisuus on erilainen eri maissa. Ei tätä kannata lähteä EU:n mestaroimaan jatkossakaan. Kyllähän tällaiset linjaukset sisältävät uhkakuvia."

    EU:n uusiutuvan energian direktiivin lopullista päätöstä odotellaan keväällä. Seuraavaksi vuorossa ovat neuvoston, parlamentin ja komission väliset kolmikantaneuvottelut.

    Artikkelin aiheet
    biotalous
    puun käyttö
    EU-parlamentti
    uusiutuva energia
    Juha Marttila
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle