• ”Sosiaalimenot verotuloiksi” – oululaisten keksimä puinen lonkkari työllistää maahanmuuttajia

    Jalla Board on 110 cm pitkä. Se tehdään koivusta ja pähkinäpuusta.
    Jalla Board on 110 cm pitkä. Se tehdään koivusta ja pähkinäpuusta. Kuva: Petteri Löppönen / Lumo Image
    Metsä
    20.10.201714:04
    Elina Lampela

    Viime vuoden lopulla kaksi Board Members Oy:n perustajajäsentä, Minna Ylilehto ja Matleena Aarikallio, työskentelivät Vuolle Setlementin turvapaikanhakijoita aktivoivassa hankkeessa Oulussa. Heidän tehtävänään oli pohtia, millä keinoilla turvapaikkapäätöstä odottaville turvapaikanhakijoille saadaan mielekästä tekemistä.

    ”Huomasimme, että moni heistä oli käsistään taitava”, Aarikallio sanoo.

    Pian kuvaan astui Arttu Tavia, Vuolteen työntekijöiden pitkäaikainen ystävä ja puukäsitöiden taitaja. Hän ehdotti, että voisi alkaa ohjata maahanmuuttajille puutyöryhmää. Kun puukäsityötunneilla tyypillisesti veistetään linnunpönttöjä, Tavia ehdottikin, että työn alle otettaisiin longboard eli lonkkari.

    ”Ajatus oli niin riemastuttava, että idea myytävästä tuotteesta alkoi kehittyä nopeasti. Kevättalvella ryhdyimme valmistelemaan puutyöryhmän irrottamista hankkeesta. Kesäkuussa perustimme Board Members Oy:n”, Aarikallio kertoo.

    Puuseppä Saman Hamisharif valmistaa Jalla Board -lonkkareita.
    Puuseppä Saman Hamisharif valmistaa Jalla Board -lonkkareita. Kuva: Wazim Khuzam

    Merkityksellistä työtä

    Liiketoiminnan ytimenä on tukea haastavassa työllistymistilanteessa olevia ihmisiä, tehdä piilossa oleva osaaminen näkyväksi ja valjastaa se yhteiskunnan voimavaraksi.

    ”Turvapaikanhakijat saavat mahdollisuuden aidosti osallistua, tehdä työtä ja vähentää yhteiskunnan kulutaakkaa. Sosiaalimenot verotuloiksi, siinä se yksinkertainen kaava, jota kohti lähdetään pyrkimään”, Aarikallio kertoo.

    ”Jalla Board on olemassa siksi, että se voi työllistää mahdollisimman monta työelämän ulkopuolella olevaa käsityöosaajaa. Tämä on toiminta-ajatuksemme: työ luo hyvinvointia, työ ja hyvinvointi kehittävät yhteiskuntaa”, jatkaa Arttu Tavia, yrityksen toimitusjohtaja.

    Liiketoiminta alkoi virallisesti heinäkuussa, kun verkkokauppa avattiin. Verkkokaupan kautta tilauksia on tullut tasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä lonkkareita valmistaa irakilainen turvapaikanhakija Saman Hamisharif.

    ”Kun opiskelin kotimaassani puusepäksi, meille kerrottiin suomalaisesta puusta. Koulussa sanottiin, että se on todella hyvä raaka-aine. On hienoa, kun joku on kiinnostunut nimenomaan laadukkaasta lopputuloksesta. Silloin tiedän, ettei työni ole mennyt hukkaan. Ja kun saan tehdä töitä, en ajattele ongelmiani.”

    Jokainen lauta on tekijänsä signeeraama, mikä Aarikallion mielestä on tärkeää.

    ”Tämä vakuuttaa tekijän siitä, että hänet ja hänen osaamisensa tunnistetaan.”

    Yhtiön tavoitteena on tehdä Jalla Boardista laajasti tunnettu brändi.
    Yhtiön tavoitteena on tehdä Jalla Boardista laajasti tunnettu brändi. Kuva: Board Members Oy / kuvankäsittely Aino Saarikivi

    Tunnetuksi brändiksi

    Lonkkarit syntyvät kotimaisesta koivusta ja pähkinäpuusta, joka tulee Pohjois-Amerikan itärannikolta. Aarikallion mukaan koivu ja pähkinä muodostavat kauniin muotoon sopivan väriyhdistelmän.

    ”Uskomme, että kuluttaja arvostaa tuotteidemme alkuperän läpinäkyvyyttä. Tulevaisuudessa pyrimme tekemään puuhankinnat siten, että voimme kertoa missä puu on kasvatettu ja kuka sen on kasvattanut”, Aarikallio kertoo.

    Tällä hetkellä Jalla Board -valikoimaan kuuluu lonkkareiden lisäksi koruja, kasseja ja vaatteita. 

    Yhtiön tavoitteena on tehdä Jalla Boardista laajasti tunnettu brändi, joka antaa työntekijöilleen, yhteistyökumppaneilleen sekä kuluttajilleen tunteen siitä, että he ovat osa yhteiskunnallisesti merkittäviä pyrkimyksiä.

    ”Palkkalistoillamme on nyt kolme tekijää. Kysynnän kasvaessa ja yritysyhteistyön lisääntyessä voimme palkata lisää työntekijöitä”, Aarikallio visioi.

    Lisätietoja jallaboard.fi

    Artikkelin aiheet
    puinen lonkkari
    maahanmuuttajien työllistäminen
    Board Members Oy
    Jalla Board
    Oulussa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle