• Kirjanpainaja parveilee nyt lähes koko maassa ‒ tästä merkistä tunnistat ajoissa kuoriaisen asettumisen metsääsi

    Kirjanpainajat lähtivät liikkeelle Etelä- ja Väli-Suomessa talvehtimispaikoistaan toukokuun puolivälin jälkeen, kun päivälämpötilat saavuttivat 18–20 astetta.
    Tilaajalle
    Kirjanpainajan iskemät puut ovat pitkään latvukseltaan vihreitä: vahingon tunnistaa ajoissa vain tyvelle kertyvästä ruskeasta purusta. Jo kuolleiden ja kuorensa menettäneiden puiden poisto ei auta torjunnassa.
    Kirjanpainajan iskemät puut ovat pitkään latvukseltaan vihreitä: vahingon tunnistaa ajoissa vain tyvelle kertyvästä ruskeasta purusta. Jo kuolleiden ja kuorensa menettäneiden puiden poisto ei auta torjunnassa. Kuva: Tiina Ylioja
    Metsä|Metsänhoito
    10.6.202216:15
    Jukka Hämäläinen

    Luonnonvarakeskus (Luke) kannustaa varttuneiden kuusikoiden omistajia tarkkailemaan varhaisia merkkejä kirjanpainajasta etenkin alueilla, joilla on aiemmin havaittu kirjanpainajaesiintymiä. Vahingon tunnistaa ajoissa vain kuusen tyvelle kertyvästä ruskeasta purusta.

    Kirjanpainajien parveilu alkoi toukokuun loppuun mennessä lähes kaikilla seurantapisteillä. Runsaimpana parveilu ehti alkaa osalla Keski-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan seurantapaikkoja. Tänä vuonna kirjanpainajien määrää seurataan 42 pisteellä, joista pohjoisin sijaitsee Sotkamossa. Siellä parveilu oli vielä vähäistä, Luke kertoo tiedotteessaan.

    Talvehtineiden kirjanpainaja-aikuisten parveilu jatkuu nyt kesäkuussa. Parveillessaan kirjanpainajat etsivät lisääntymiseen soveltuvia kuusia ja parittelukumppaneita. Vielä ei voida varmuudella ennustaa kesän tilannetta puustotuhojen suhteen.

    Kirjanpainajat lisääntyvät tuoreissa tuulenkaadoissa, heikentyneissä pystypuissa ja kuorellisessa tuoreessa puutavarassa.

    Edellisen kesän kesä- ja heinäkuu olivat ennätyksellisen lämpimät, minkä vuoksi kirjanpainajan ensimmäinen sukupolvi aikuistui ennätysajoissa ja myös sisarsukupolvi ehti aikuistua.

    Kirjanpainajien aiheuttamien puustotuhojen yleisyydestä saadaan arvio Suomen metsäkeskuksen vastaanottamien hyönteistuhoihin liittyvien metsänkäyttöilmoitusten avulla. Vuonna 2021 Metsäkeskukselle ilmoitettiin 960 hehtaaria hyönteistuhon vuoksi hakattavaa metsikköä, mikä on tuplasti enemmän kuin edellisvuonna.

    Juurisyy kirjanpainajatuhojen esiintymiseen on aikaisempien vuosien tuuli- tai lumituhot ja niitä seuranneet suotuisat lämpöolot. Näiden jäljiltä metsään on jäänyt vahingoittunutta ja heikentynyttä puuta lisääntymisalustaksi. Ilmiö korostuu hakkuualojen reunoilla, joissa puusto altistuu sekä auringon paahteelle että tuulituhoille.

    Jos lämpimät sääjaksot toistuvat myös tänä kesänä, etenkin kuivahkojen kasvupaikkojen pystypuiden tuhoriski kasvaa entisestään. Kuoriaisten vaivaamia kuusikoita on hyvä tarkkailla kesän aikana säännöllisesti ja erityisesti lämpimien hellejaksojen jälkeen.

    Metsätuholaki velvoittaa metsänomistajaa poistamaan kuoriaisille lisääntymiseen kelpaavan, yli 10 kuutiota hehtaarilla ylittävän kuusipuutavaran osuuden metsistä 15. heinäkuuta mennessä metsätuholain mukaisella A-alueella.

    Lue myös:

    Kirjanpainajasta on tullut tuholainen ihmisen toiminnan ansiosta ‒ ”Olemme kattaneet sille herkkupöydän”

    Video: Kirjanpainaja iski toimittajan metsään

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla