
Vuoden 2021 verotuksessa arvonlisäverovelvollisuus syntyi, jos arvonlisäverollisia myyntejä kertyi yli 15 000 euroa kalenterivuodessa. Euromääräinen raja on noussut edellisvuodesta.
Moni metsänomistaja on jo ennestään alv-velvollinen, sillä kerran alettuaan alv-velvollisuus jatkuu, kunnes tekee lopettamisilmoituksen.
Alv-velvollisen metsä- ja maatalouden harjoittajan on jätettävä arvonlisäveroilmoitus 28.2. mennessä. Se on myös arvonlisäveron maksupäivä, jos metsänomistajalla on puukaupoista kertyneitä maksettavia alveja.
Jos viime vuonna ei tullut ilmoitettavia alveja puun myynnistä eikä ostoihin sisältyneitä vähennettäviä alveja, metsänomistajan ei tarvitse jättää alv-ilmoitusta. Edellytyksenä on se, että verokausi on kalenterivuosi. Jos metsänomistaja saa tuloa esimerkiksi maanviljelystä tai arvonlisäverollisesta pellon vuokraamisesta, hänen on jätettävä alv-ilmoitus, vaikka metsätaloudesta ei olisi tullut ilmoitettavia alveja.
Maanviljelyn ja metsätalouden arvonlisäverot ilmoitetaan yhdellä ilmoituksella. Myös puolisot jättävät yhteisen ilmoituksen.
Arvonlisäveron periaate on se, että tuotteen tai palvelujen myyjä lisää veron myymiensä tuotteiden hintoihin ja tilittää alvit valtiolle.
Jos tämän tuotteen ostaja on itse alv-velvollinen yrittäjä tai alkutuottaja, hän voi vähentää hintaan sisältyneen arvonlisäveron itse valtiolle tilittämistään myyntiensä arvonlisäveroista.
Lähes aina arvonlisäverovelvolliseksi ilmoittautuminen on metsänomistajalle kannattavaa. Vuoden aikana ostettujen, metsänhoitoon liittyvien tuotteiden tai palvelujen hintoihin sisältyneet arvonlisäverot saa tällöin valtiolta kokonaan takaisin.
Jos metsänomistaja ei ole alv-velvollinen, hän merkitsee metsäveroilmoitusta täyttäessään ostamiensa tuotteiden ja palvelujen hinnat vähennettäviin menoihin alveineen. Silloin arvonlisäveron osuus pienentää verotettavan tulon määrää. Etu on alvin takaisinmaksua pienempi.
Puukaupassa puun ostaja lisää kauppahintaan arvonlisäveron, jos kauppasumma ylittää verorajan tai jos puun myyjä on alv-velvollinen. Arvonlisäveron tilittää verottajalle puut myynyt metsänomistaja.
Arvonlisävero ei siten vaikuta metsänomistajan saaman varsinaisen puukauppatulon määrään.
Alv-velvollinen metsänomistaja vähentää verottajalle puunmyyntituloista maksamistaan alveista metsätalouden menojen sisältämän arvonlisäveron.
Klapi- tai joulukuusikauppaa tekevä metsänomistaja maksaa myyntiensä arvonlisäverot valtiolle, mikäli hän on alv-velvollinen.
Verottaja ei postita alkutuottajille paperista alv-lomaketta. Vero pitää muistaa ilmoittaa ja maksaa omatoimisesti.
Alv-ilmoitus on tehtävä Omavero-palvelussa. Paperilomakkeella ilmoituksen voi jättää vain erityisestä syystä, esimerkiksi silloin, kun metsänomistajalla ei ole verkkopankkitunnuksia. Silloin käytetään lomaketta Veroilmoitus oma-aloitteisista veroista, joka palautetaan postitse. Lomakkeen voi tulostaa osoitteesta Vero.fi/lomakkeet tai noutaa verotoimistosta.
Saapumispäiväksi katsotaan se päivä, jona verottaja saa postitetun lomakkeen. Metsänomistaja ilmoittaa arvonlisäveroilmoituksessa kaksi lukua: puunmyyntitulojen sisältämät arvonlisäverot ja metsätalouden hankintoihin sisältyneet alvit. Ne lasketaan yhteen veromuistiinpanoihin talletetuista maksukuiteista, ja summa merkitään alv-ilmoitukseen.
Jotta ostojen alvit voi vähentää, myös tuotteen tai palvelun myyjän on oltava alv-velvollinen. Ostosta on oltava tallessa tosite, josta näkyy arvonlisäveron osuus.
Mikäli verovuonna ei ole ollut puunmyyntituloja, verottaja palauttaa kaikki ostojen arvonlisäverot.
Arvonlisäverot voi maksaa Omavero-palvelun kautta.
Jos maksat veron muuta kautta, esimerkiksi verkkopankissa, löydät oma-aloitteisten verojen viitenumeron, tilinumeron ja muut maksutiedot Omaverosta tai soittamalla palvelunumeroon 029 497 026 (Maksuliikenne, tili- ja viitenumerot).
Lue Aarteen koko veropaketti numerosta 1/22! Lehdessä täytetään esimerkkilomake Omaverossa kohta kohdalta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
