• MT:n metsätiimi sai vahvistusta kolmesta huippuammattilaisesta

    MT:n metsätiimi sai riveihinsä kolme uutta kasvoa.
    Sami Suojanen, Eija Vallinheimo ja Jukka Hämäläinen aloittivat MT:n metsätiimissä maaliskuun alussa.
    Sami Suojanen, Eija Vallinheimo ja Jukka Hämäläinen aloittivat MT:n metsätiimissä maaliskuun alussa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsä
    3.3.202315:18
    Anniina Jokinen

    MT:n metsätiimi sai maaliskuun alussa vahvistusta kolmesta uudesta toimittajasta.

    Uudeksi erätoimittajaksi valittiin Eija Vallinheimo. Hän jatkaa eräsivujen tuottamista sekä metsätys- ja kalastusaiheista uutisointia.

    Organisaatioviestinnän puolelta toimittajaksi loikanneella Vallinheimolla on vankka eräosaaminen.

    ”Harrastan metsästystä ja kotoa löytyy parivuotias lyhytkarvainen saksanseisoja”, Vallinheimo kertoo. Hän kouluttaa koiraa linnustuskoiraksi.

    Pälkäneella Pirkanmaalla asuva Vallinheimo siirtyi MT:lle Metsästäjäliiton viestinnästä.

    Metsätiimin yleismiehenä aloitti Jukka Hämäläinen. Hämäläinen on MT:n riveissä jo tuttu näky, sillä hän oli mukana metsätiimissä viime vuonna kevään ja kesän ajan.

    Pitkän linjan toimittaja opiskelee töiden ohella metsänhoitajaksi Helsingin yliopistossa.

    ”Odotan, että pääsen soveltamaan opiskeluja. Kutkuttaa erityisesti se, että käynnissä on kiihkein metsäkeskustelu pitkään aikaan ja voi seurata sitä aitiopaikalta”, Hämäläinen sanoo.

    Helsingissä asuva Hämäläinen käy aktiivisesti kotipaikkakunnallaan Viitasaarella. Käytännön metsätuntuntumaa löytyy myös perikunnan metsäasioiden hoitamisen kautta.

    MT:n metsäteollisuuden osaamista vahvistaa Tampereella asuva Sami Suojanen. Hän kirjoittaa etenkin metsien talousnäkökulmasta.

    ”Ennen kaikkea halusin työtä, jossa voi keskittyä kapea-alaisemmin ja porautua syvällisemmin aiheisiin”, Suojanen sanoo. 35 vuotta toimittajana työskennellyttä Suojasta odottaakin nyt sukellus metsätalouden pariin.

    Puulämmittäminen on lähellä Suojasen sydäntä. Vanhassa kotitalossa on seitsemän tulisijaa, joten halkojen hakkaamista riittää kylliksi. Lisäksi Suojanen harrastaa vanhoja puuveneitä ja niiden korjaamista.

    Lisää aiheesta
    • Ylen uutisvoittoja siteerattiin 164 kertaa, kun Helsingin Sanomat sai 139 siteerausta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka ja talous | MT ennätyskorkealla STT:n lainatuimpien juttujen listalla

    • Politiikka | Maaseudun Tulevaisuuden eduskuntavaalikone on nyt auki

    • Maaseudun Tulevaisuus on Suomen toiseksi luetuin sanomalehti tuoreimman KMT-tutkimuksen mukaan. Viestimedian myyntijohtaja Robert Kullström ennakoi MT:n myynnin kasvavan Kärkimediaan liittymisen myötä.

      Yhteiskunta | Maaseudun Tulevaisuus liittyy Kärkimediaan: ”MT:n sivumäärä voi mahdollisesti kasvaa”, ennakoi Viestimedian myyntijohtaja Robert Kullström

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa